Arsenal teki päätöksensä – loppukauden sankarivahti lähestyy siirtoa toiseen Valioliiga-seuraan
Kuva: Getty Images
Arsenal on päättänyt myydä maalivahtinsa Emiliano Martínezin pysyvästi Aston Villaan. The Telegraphin mukaan seurat ovat päässeet sopuun siirtokorvauksesta, joka voi nousta erinäisten bonusten avulla jopa 20 miljoonaan puntaan (noin 21,9 miljoonaa euroa).
Martínez, joka pelasi kuusi viikkoa sitten Arsenalin FA Cupin finaalivoitossa Chelseaa vastaan, tulee suorittamaan siirtonsa Villa Parkilla ensi viikolla. Aston Villan manageri Dean Smith haluaa tehdä argentiinalaisvahdista joukkueensa uuden ykköstorjujan, sillä polviongelmista kärsivän Tom Heatonin ei uskota olevan pelikunnossa ennen lokakuun maajoukkuetaukoa.
28-vuotiaan Martínezin sopimus Arsenalissa olisi voimassa vielä kahden vuoden ajan, mutta hän haluaisi seurassa ykkösmaalivahdin roolin itselleen. Aston Villa tarjoaa hänelle tätä mahdollisuutta heti kauden alusta lähtien.
[readmore from=Arsenal]
Arsenal kohtaa lauantaina, kauden ensimmäisessä ottelussaan Fulhamin. Polvivammasta kuntoutuneen Bernd Lenon uskotaan aloittavan tolppien välissä. Aston Villan ensimmäinen ottelu on vasta ensi viikolla Sheffield Unitedia vastaan. Jos siirto saadaan maaliin ajoissa, uskotaan Martínezin pelaavan jo silloin.
Arsenal on osoittanut kiinnostusta Brentford-torjuja David Rayasta. 24-vuotias espanjalaismaalivahti olisi halukas siirtymään Emiratesille, mutta Brentford on toistaiseksi kieltäytynyt myymästä häntä eteenpäin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin