Virallista: Arsenal kauppasi pitkäaikaisen palvelijansa Aston Villaan – siirtosumma yli 20 miljoonaa euroa
Kuva: Getty Images
Aston Villa on vahvistanut hankkineensa Emiliano Martínezin Arsenalista neljän vuoden mittaisella sopimuksella. Mediatietojen mukaan Aston Villa maksaa 28-vuotiaasta argentiinalaisvahdista yhteensä 20 miljoonaa puntaa (noin 21,9 miljoonaa euroa).
Vuonna 2010 Arsenaliin siirtynyt Martínez nousi viime kauden lopulla tärkeään rooliin Mikel Artetan alaisuudessa. Bernd Lenon loukkaannuttua koronaviruspandemian aiheuttaman ottelutauon jälkeen, Martínez sai päävastuun tolppien välissä.
Martínez torjui Arsenalin FA Cupin ja Community Shieldin voittoon, mutta putosi pois avauksesta kauden 2020-21 ensimmäisessä valioliigaottelussa Fulhamia vastaan. Martínez haluaa pelata ykkösmaalivahdin roolissa ja on tästä syystä päättänyt siirtyä muualle.
[readmore from=Siirtouutiset]
Martínez pelasi yhteensä 39 ottelua Tykkimiehissä, vietettyään 10-vuotisen Arsenal-uransa aikana lainajakson kuudessa eri seurassa: Oxford Unitedissa, Sheffield Wednesdayssa, Rotherham Unitedissa, Wolverhamptonissa, Getafessa ja Readingissa.
Aston Villan manageri Dean Smith suunnittelee peluuttavansa Martínezia heti joukkueen ensimmäisessä valioliigaottelussa Sheffield Unitedia vastaan ensi viikon maanantaina. Polviongelmista kärsivän Tom Heatonin ei uskota olevan pelikunnossa ennen lokakuun maajoukkuetaukoa, joten Martínezilla on hyvin aikaa lukita paikkansa Villan ykköstorjujana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
