Lähde: Lyonin tähtipelaaja hyväksyi Arsenalin sopimustarjouksen – neuvottelut siirtosummasta vielä vaiheessa

Arsenal on päässyt Houssem Aouarin kanssa sopuun siirron henkilökohtaisista ehdoista, uutisoi Téléfoot. Neuvottelut Lyon-tähden siirtokorvauksesta ovat kuitenkin vielä vaiheessa.
Ranskalaislähteen mukaan Aouar olisi halunnut siirtyä ensi kaudeksi joko Barcelonaan tai Juventukseen. Kumpikaan Euroopan suurseura ei kuitenkaan tehnyt keskikenttäpelaajasta konkreettista tarjousta, minkä takia hän on valmis allekirjoittamaan sopimuksen Arsenalin kanssa.
Mikel Arteta teki Aouarista hänen ykköskohteensa kesän siirtoikkunaan heti sen jälkeen, kun hän kuuli pelintekijän olevan saatavilla. Lyon on valmis myymään tähtipelaajansa eteenpäin, mutta vaatii 22-vuotiaasta ranskalaistaiturista lähes 50 miljoonan euron siirtokorvausta.
Arsenal yrittää tiettävästi tehdä kaikkensa saadakseen Aouarin itselleen tänä kesänä. Lyonin presidentti Jean-Michel Aulas arvioi kuitenkin viime viikolla, ettei lontoolaisseuralla ole varaa tuoda pelaajaa Emirates Stadiumille.
[readmore from=Siirtouutiset]
Arsenal onnistui jo kauppaamaan maalivahti Emilinao Martínezin Aston Villaan noin 18 miljoonalla eurolla. FA Cupin hallitsevan mestarin tavoitteena on kuitenkin myydä vielä Lucas Torreira, Sokratis Papastathopoulos ja Sead Kolasinac eteenpäin kerätäkseen tarvittavat rahat Aouarin huippusiirtoa varten.
Aouar pelasi viime kaudella avainroolia Lyonin miehistössä, kun se selätti Juventuksen ja Manchester Cityn edetäkseen sensaatiomaisesti Mestarien liigan neljän parhaan joukkoon. Ranskalaisseuran kasvatti on pelannut Lyonille yhteensä 139 ottelua ja takonut niissä 24 maalia ja 27 maalisyöttöä.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta
- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista
- Jamie Carragher: Eddie Howe olisi ollut paras vaihtoehto Englannin maajoukkueen peräsimeen
- Arsenalin keskikenttäpelaaja joutuu pelaamaan kärjessä – Arteta vaikuttui: ”Se on uskomatonta…”
- Tottenham tutkii valmentajamarkkinoita – löysi kaksi potentiaalista korvaajaehdokasta Ange Postecogloulle

- Telegraph: Eddie Howe saa merkittävän palkankorotuksen jos Newcastle pääsee Mestarien liigaan