Telegraph: Chelsean huippupuolustaja PSG:n tähtäimessä – myös Barcelona osoittanut kiinnostusta

Paris Saint-Germain on kiinnostunut hankkimaan Chelsea-puolustaja Antonio Rüdigerin itselleen ennen kuin kesän siirtoikkuna sulkeutuu 5. lokakuuta.
The Telegraphin mukaan ranskalaisseura olisi halukas hankkimaan pelaajan vuoden mittaisella lainasopimuksella. Chelsea ei kuitenkaan ole vielä päättänyt, onko se valmis lähettämään pelaajaa lainalle pysyvän siirron sijaan.
Rüdiger on hiljattain pudonnut keskuspuolustajan tontilla nokkimisjärjestyksen pohjalle, eikä hänen uskota jäävän täksi kaudeksi Stamford Bridgelle. Thiago Silva, Kurt Zouma, Andreas Christensen ja Fikayo Tomori – jonka Everton haluaisi yhä lainalle – ovat kaikki Frank Lampardin silmissä Rüdigerin edellä.
Eurooppa-liigan ja FA Cupin Chelsean kanssa voittanut Rüdiger on aiempien kausien aikana kuulunut joukkueen avainpuolustajiin, esiintyen yhteensä 115 ottelussa The Bluesille. Tällä kaudella hän ei ole pelannut vielä minuuttiakaan Chelsean paidassa.
Rüdigerin sopimus Chelsean kanssa päättyy kahden vuoden kuluttua. Jos hänet lainattaisiin loppukaudeksi PSG:lle, hänen olisi suostuttava vuoden mittaiseen jatkosopimukeen ennen siirron toteutumista. Kuten Michy Batshuyain kohdalla, Chelsea haluaa tällä tavalla suojella lainattavien pelaajiensa arvoa.
[readmore from=Chelsea]
Chelsea olisi valmis myymään 27-vuotiaan Rüdigerin pysyvästi eteenpäin, mutta PSG on kiinnostuneempi lainasiirrosta. Rüdigerin nykyinen markkina-arvo on noin 40 miljoonaa euroa, kertoo Transfermarkt.
The Telegraphin mukaan myös Barcelona ja AS Roma, jonka alakerrassa Rüdiger pelasi kaksi kautta ennen vuoden 2017 siirtoa Lontooseen, ovat kiinnostuneita Saksan maajoukkuepuolustajasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Thomas Tuchel puhui Marcus Rashfordin ja Phil Fodenin vaikeasta karsinta-avauksesta – Englannin päävalmentaja oli tyytyväinen yhteen asiaan
- Athletic: Chelsea voi jättää Jadon Sanchon ostamatta – sopimuksessa vaihtoehtoinen ratkaisu
- Newcastle-tähti jätti maajoukkueleirin kesken
- Liverpoolin Andy Robertson ei ole valmis luopumaan paikastaan: ”Minun aikani ei ole vielä”
- Englannin uusi valmentaja Thomas Tuchel jakoi pari vinkkiä Jude Bellinghamille
- Erling Haaland ei pelkää Man Cityn potentiaalista rangaistusta
- Rasmus Højlund kopioi Cristiano Ronaldon tuuletuksen Portugalia vastaan – näin hyökkääjälegenda reagoi
- Liverpoolin luottopelaaja hehkuttaa Arne Slotin uskomatonta sisääntuloa – vertasi Jürgen Kloppiin
- Näihin asioihin Thomas Tuchel ei ollut tyytyväinen Englannin debyytissään – kahdelta tähdeltä vaaditaan enemmän
- Wolves-hyökkääjälle törkytempusta lisää pelikieltoa ja sakot

- Thomas Tuchel ylisti Englannin uutta tähteä: ”Hän oli ratkaiseva”
- Wolves-hyökkääjälle törkytempusta lisää pelikieltoa ja sakot