Vahvistus: Liverpoolin maalivahti lähtee lainalle Saksaan
Kuva: Getty Images
Liverpoolin maalivahti Loris Karius lähtee täksi kaudeksi lainalle Saksan Bundesliigan Union Berliniin.
Kahdella edellisellä kaudella Karius, 27, on pelannut lainalla turkkilaisessa Beşiktaşissa, josta hän lähti ennenaikaisesti maksamattomien palkkojen takia.
Saksalaistorjujan edellinen virallinen ottelu Liverpoolissa oli surullisenkuuluisa vuoden 2018 Mestarien liigan loppuottelu, jossa hän oli syyllinen kahteen maaliin Real Madridin voittaessa 3-1. Myöhemmin samana kesänä Liverpool hankki nykyisen ykkösvahtinsa Alisson Beckerin ja Karius lähti lainalle Turkkiin.
Karius antoi aiemmin tänä vuonna ymmärtää, että hän haluaisi jäädä taistelemaan minuuteista Liverpoolin, mutta saksalaisvahti kertoo olevansa tyytyväinen palattuaan kotimaahansa.
– Odotan innolla uutta mahdollisuutta Berliinissä ja olen iloinen siitä, että pääsen taas pelaamaan Bundesliigassa. Union on erityinen seura, joka on ansainnut paljon kunnioitusta, eikä pelkästään sarjanousunsa takia. Haluaisin olla osa tätä postiivista kehitystä ja auttaa tätä seuraa suuressa tavoitteessaan eli Bundesliigassa säilymisessä, kommentoi Karius lainaseuransa tiedotteessa.
Karius on pelannut Liverpoolissa 49 ottelua siirryttyään Anfieldille vuonna 2016 Mainzista. Hänen ja Liverpoolin välinen sopimus on voimassa vielä kaksi vuotta.
Anfield Road
Alte Försterei
Herzlich willkommen, @LorisKarius!
Zur Meldung: bit.ly/36r9Nt1
#fcunion #unveu
Herzlich willkommen, @LorisKarius!
Zur Meldung: bit.ly/36r9Nt1
#fcunion #unveu
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen