Jürgen Kloppilta vahva vihjaus Liverpool-pelaajan lähdöstä – ”Voin vain sanoa, ettei hän ollut loukkaantunut”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin Xherdan Shaqiri on hyvin mahdollisesti lähtökuopissa.
Shaqirilla on ollut suuria vaikeuksia saada peliaikaa viime vuosina, mutta torstai-illan Liigacup-ottelussa vastuuta olisi todennäköisesti normaalioloissa tullut. Shaqiri jätettiin kuitenkin kokoonpanon ulkopuolelle, mikä nosti huhumurskyn uudelle tasolle.
Odotetusti Liverpool-manageri Jürgen Klopp sai pelin jälkeen vastata kysymyksiin Shaqirin tilanteesta. Klopp antoi vahvan vihjeen siitä, että jotain voi lähiaikoina tapahtua.
– En voi enkä halua sanoa tästä asiasta mitään, Klopp aloitti.
– Voin vain sanoa, että hän ei ollut loukkaantunut, eikä hänen jäämisensä kokoonpanon ulkopuolelle johtunut kurinpidollisista asioista.
– Elämme sitä aikaa vuodesta, kun manageri saa jotain tietoa ja siihen on sitten reagoitava.
Liverpool putosi Liigacupista hävittyään rangaistuspotkuilla Arsenalille. Molemmat joukkueet peluuttivat kakkosmiehistöjään.
Siirtohulinaa on luvassa tulevina päivinä. Siirtoikkuna umpeutuu Suomen aikaa tiistaina 6. lokakuuta kello 01.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa