Nicklas Bendtner hukkasi elämänsä mahdollisuuden Arsenalissa – yksi ongelma johti vaikeuksiin Arsène Wengerin alaisuudessa
Kuva: Getty Images
Nicklas Bendtner kuului 2000-luvulla Arsenalin kirkkaimpiin lahjakkuuksiin. Tanskalaishyökkääjä avautuu vaikeuksistaan seuran silloisen managerin Arsène Wengerin alaisuudessa.
Bendtner nousi vuonna 2005 Arsenalin edustukseen ja pelasi yhdeksän vuotta edustusjoukkueessa. 171 otteluun syntyi 45 maalia.
Wenger ei kuitenkaan koskaan luottanut täysin Bendtneriin. Tanskalainen lainattiin Birminghamiin, Sunderlandiin ja Juventukseen ennen vuoden 2014 pysyvää siirtoa Wolfsburgiin.
32-vuotias Bendtner on tällä hetkellä ilman seuraa. Hyökkääjä uskoo voineensa kehittyä paremmaksi pelaajaksi toisenlaisen managerin alaisuudessa.
– Se oli hankalaa, koska hän ei pystynyt keskittymään yhteen ihmiseen kerrallaan. Uskon, että jos minulla olisi ollut vahva hahmo tukemassa taustalla, se olisi voinut tehdä merkittävän muutoksen, Bendtner sanoi Guardianin haastattelussa.
– Arsènella ja minulla oli kuitenkin hyvät keskinäiset välit ja tunnen suurta kunnioitusta häntä kohtaan. En syytä häntä mistään. Hän oli aina rehellinen ja ymmärsi, etten ollut ylpeä joistakin tekemistäni asioista.
Bendtner myös myöntää loppujen lopuksi ollensa itse pääsyypää siihen, miksi hänen uransa ei ottanut suuremmin tuulta purjeisiin.
– Minulla oli unelmia ja haaveita ja olisin pystynyt tekemään enemmän niiden eteen. Tulen aina katumaan hieman sitä, etten vienyt uraani positiivisempaan suuntaan.
– Mukavoiduin liikaa siihen elämäntyyliin, jonka sain rahalla. Haluaisin palata ajassa taaksepäin ja lyödä sitä nuorta poikaa vasaralla päähän. Saada hänet ymmärtämään millainen mahdollisuus tämä on.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”