Lähde: Liverpoolin laitahyökkääjä ei mennyt kaupaksi – lainasiirto Mestaruussarjaan lähellä
Kuva: Getty Images
Liverpoolin laitahyökkääjä Harry Wilson lähestyy paluuta Englannin toiseksi korkeimmalle sarjaportaalle.
Goalin saamien tietojen mukaan 23-vuotias Wilson on herättänyt vahvaa kiinnostusta useassa mestaruussarjaseurassa, joista Swanseaa pidetään hänen todennäköisimpänä päämääränä. Walesilaisseura on tarjoutunut hankkimaan Wilsonin vuoden mittaisella lainasopimuksella.
Liverpool yritti myydä Wilsonin pysyvästi eteenpäin tänä kesänä, mutta ei saanut pelaajastaan tarpeeksi houkuttelevaa tarjousta. Burnley löi pöytään 12 miljoonan punnan siirtotarjouksen, mutta Liverpool pyysi Walesin maajoukkuemiehestä 20 miljoonaa.
[readmore from=Liverpool]
Wilson pelasi viime kauden lainalla Bournemouthissa ja teki seitsemän maalia 31 valioliigaotteluun. Mestaruussarjaan pudonnut seura ei kuitenkaan halunnut hankkia pelaajaa pysyvästi itselleen.
Kauden 2018-19 Wilson vietti lainalla Frank Lampardin Derbyssä, missä hän takoi 43 mestaruussarjapeliin tehot 16+4. Derby on tiettävästi kiinnostunut hankkimaan Wilsonin uudelleen lainalle ja saattaa tehdä hänestä oman tarjouksensa ennen siirtoikkunan sulkeutumista perjantai-iltana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan