Valioliiga tarjosi EFL:lle koronatukipakettia – sai tyrmäävän vastaanoton: ”Olisi aiheuttanut sodan”
Kuva: Getty Images
EFL on hylännyt Valioliigan tarjoaman koronatukipaketin.
Valioliigaa on useampaan otteeseen kehotettu rientämään alempien sarjojen (ja ennen kaikkea alemmilla sarjaportailla pelaavien seurojen) tueksi. EFL on pyytänyt 250 miljoonan punnan tukea, minkä Liverpool ja Manchester United olisivat omassa Project Big Picture -ehdotuksessaan myöntäneet.
Big Picture kaadettiin, ja nyt Valioliiga teki oman ehdotuksensa. Summa oli viidesosa pyydetystä, eli 50 miljoonaa puntaa. Lisäksi summa olisi kohdistettu Ykkösliigan ja Kakkosliigan seuroille, eli Mestaruussarjan seurat olisivat jääneet ilman tukea. Se ei kelvannut EFL:lle, joka hallinnoi kaikkia kolmea.
– Tämä nähtiin yrityksenä lyödä kiilaa sarjaportaiden välille. Suurin osa päätyi yhteisymmärrykseen siitä, että tämä olisi aiheuttanut sodan EFL:n sisällä, jos Mestaruussarja olisi jäänyt ilman tukea, Kakkosliigassa pelaavan Tranmere Roversin varapuheenjohtaja Nicola Palios sanoi The Timesille.
EFL toisti samaa sanomaa omassa tiedotteessaan, minkä lisäksi se tyrmäsi paketin suuruusluokan.
– EFL on kertonut hyvin selkeästi taloudellisista vaatimuksistaan, joita tarvitaan paikkaamaan kausien 2019-20 ja 2020-21 menetettyjä lipputuloja. EFL:n seurat arvostavat sitä, että konkreettinen tarjous on nyt tehty, mutta 50 miljoonan punnan kokonaistuki jää pahasti vajaaksi, tiedotteessa sanottiin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä