Rangaistuspotkut värittivät jumbokamppailua – nollakerholaiset avasivat pistetilinsä
Viime kauden yllättäjiin lukeutunut Sheffield United ja sarjanousija Fulham kohtasivat Valioliigassa sunnuntain ensimmäisessä ottelussa.
Peli oli jumbokamppailu, sillä kummallakaan joukkueella ei ollut yhtään pistettä päivään lähdettäessä. Nyt molemmat seurat avasivat pistetilinsä, sillä ottelu päättyi tasan 1−1.
Isäntien riveissä Valioliigassa debyyttiään pelasi laidalla Max Lowe, joka joutui jättämään pelin kesken jo 19. minuutilla loukkaantumisen takia.
Vastikään Sheffield Unitediin siirtynyt Rhian Brewster debytoi myös Englannin pääsarjassa tultuaan kentälle runsaan tunnin pelin jälkeen.
Ottelua värittivät haaskatut mahdollisuudet. Sheffield United sai pallon verkkoon avausjaksolla, mutta maali hylättiin paitsiona.
Fulhamilla on loistava mahdollisuus siirtyä johtoon 57. minuutilla. Pallo asetettiin rangaistuspisteelle käsivirheen seurauksena, mutta Aleksandar Mitrović laukoi pallon yläriman kautta yli.
Fulham vastasi serbihyökkääjänsä epäonnistumisesta huolimatta ottelun avausmaalin tekemisessä. Ademola Lookman iski ensimmäisen osumansa Fulhamin paidassa, kun peliä oli takana 77 minuuttia.
VAR-tarkastelu toi kuitenkin Sheffield Unitedille tasoitusmahdollisuuden 85. minuutilla. Mitrovićin katsottiin rikkoneen rangaistusalueella, ja kotijoukkue sai rangaistuspotkun.
Sheffieldiläisten Billy Sharp asettui laukomaan ja kiskaisi pallon sydämensä kyllyydestä keskelle maalia tasoittaen ottelun.
Pelin onnistujia olivat molempien joukkueiden maalivahdit. Sheffield Unitedin maalissa Aaron Ramsdale ja Fulhamin tolppien välissä Alphonse Areola venyivät moniin mainioihin torjuntoihin.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Chelsea tavoittelee taas yhtä huippulupausta Brasiliasta
- Nottingham Forestin valitus hylättiin – pisterangaistus pysyy voimassa
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”