UEL: Tottenhamin kesähankinta loisti debyytissään – Leicester-hyökkääjä nautti kolmen tehopisteen illasta
Eurooppa-liiga-kausi 2020-21 alkoi Valioliiga-seurojen osalta menestyksekkäästi.
Arsenal nousi Rapid Wienin vieraana 2-1-voittoon torstai-illan ensimmäisissä otteluissa, jonka jälkeen Tottenham ja Leicester voittivat omat ottelunsa Englannin maaperällä lukemin 3-0. Jokainen englantilaisseura on siis avauskierroksen jälkeen UEL-lohkonsa piikkipaikalla kolmen pisteen turvin.
Tottenham – LASK
Tottenham isännöi Eurooppa-liigan lohkovaiheen ensimmäisessä pelissään itävaltalaista LASK Linziä. José Mourinho teki kokoonpanoonsa useita muutoksia sunnuntain West Ham -tasapelistä, nostaessaan esimerkiksi Carlos Viníciuksen ja Gareth Balen ensi kertaa avaukseen.
Tottenham aloitti ottelun pirteästi ja siirtyi kamppailussa 1-0-johtoon 18 minuutin kohdalla. Ben Davies pelasi korkean pystysyötön puolustuslinjan taakse, josta brassihyökkääjä Carlos Vinícius noukki sen mukaansa. Tottenhamin debytantti keskitti pallon maalille, josta hänen maanmiehensä Lucas Moura viimeisteli sen sisään.
Tottenhamin vahva alku sai jatkoa puolen tunnin kohdalla. Joukkue siirtyi jo 2-0-johtoon, kun vieraiden puolustus viimeisteli Sergio Reguilónin käynnistämän hyökkäyksen lontoolaisten puolesta. Bale keskitti pallon matalana boksiin, josta Andres Andrade ohjasi sen epäonnekkaasti omaan maaliin.
LASK pääsi avausjakson lopulla paremmin peliin mukaan ja pakotti ensimmäistä Tottenham-otteluaan pelaavan Joe Hartin muutamaan tärkeään torjuntaan. Tauolle edettiin kuitenkin pohjoislontoolaisten komennossa.
Toisella jaksolla Mourinho toi kehiin Hueng-min Sonin ja Dele Allin.
71 minuutin kohdalla jälkimmäinen petasi Sonille erinomaisen maalintekopaikan rangaistusalueen sisällä, mutta huippuvireisen eteläkorealaisen yritys lensi kimmokkeen kautta yli riman. Alli sai hetkeä myöhemmin yrittää itse onneaan, mutta hän tuhri tilaisuutensa läpiajosta.
84. minuutilla Tottenham viimein hyödynsi paikkansa ja siirtyi 3-0-johtoon. Vinícius toimi jälleen arkkitehtina, kun hän puski pallon LASK-puolustuksen ylitse Sonin juoksuradalle. 28-vuotias laitahyökkääjä iski pallon sisään ja tuuletti jo kauden yhdeksättä täysosumaansa.
Enempää täysosumia ei täten Pohjois-Lontoossa nähty. Tottenham välttyi samanlaiselta sulamiselta kuin viime viikonloppuna ja nappasi täyden pistepotin itselleen.
Leicester – FK Zorja
Leicester kohtasi kauden ensimmäisessä Eurooppa-liiga-ottelussaan ukrainalaisen Zorya Luhanskin. Viimeksi kaudella 2016-17 eurokentillä nähty kettulauma voitti kamppailun Kelechi Iheanachon huippuottelun myötä.
Brendan Rodgersin miehistö siirtyi kamppailussa johtoon puolen tunnin kohdalla, kun loukkaantumisensa selättänyt James Maddison teki kauden toisen maalinsa. Harvey Barnes laukoi pallon tolppaan, josta se jäi pomppimaan Zorja-maalin suulle. Iheanacho siirsi pelivälineen Maddisonille, joka tuikkasi sen helposti tyhjiin. 1-0.
Juuri ennen puoliaikavihellystä Leicester tuplasi johtonsa. Iheanacho suojasi palloa puolustuslinjan edessä ja jätti sen nätisti nopeajalkaiselle Barnesille. Englantilaishyökkääjä ryntäsi läpiajoon ja viimeisteli pallon nätisti maaliverkon perukoille. 2-0.
Toisella puoliajalla ensimmäiset kaksi maalia syöttänyt Iheanacho sai oman nimensä maalintekijöiden listalle, kun hän rokotti Zorjaa Denis Favorovin karmaisevasta harhapassista. Nigerialaiskärki sai pallon rangaistusalueen sisällä itselleen, eikä hän viimeistelyssään epäonnistunut. 3-0.
Enempää täysosumia kamppailussa ei nähty ja Leicester poistui King Power Stadiumilta kolme pistettä kainalossaan. Leicester kohtaa seuraavassa valioliigaottelussaan Arsenalin.
Juttua muokattu 23.10.2020 kello 16:18 – Heung-Min Sonin maali oli jo hänen yhdeksäs tällä kaudella.
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli


