Newcastle pelastui tappiolta viime hetken ovelalla vapaapotkulla
Wolverhampton ja Newcastle pelasivat sunnuntaina 1-1-tasapelin Valioliigan kuudennella kierroksella.
Ottelun avausjakso oli vauhdikas, mutta kumpikin joukkue puolusti erittäin syvällä ja tarkasti, ja siksi maalipaikat jäivät harvoiksi. Wolves vei hivenen peliä, mutta Newcastle pani hyvin vahvasti kampoihin. Laukauksia kohti maalia kirjattiin kummallekin yksi.
Wolvesin laituri Daniel Podence oli ehdottomasti jakson näkyvimpiä hahmoja. Rui Patricio puolestaan venyi ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä hyvään torjuntaan Allan Saint-Maximinin yrityksessä.
Toisella puoliskolla ottelu siirtyi entistä selvemmin kotijoukkueen haltuun, mutta vaaralliset maalintekopaikat olivat yhä vähissä.
Vajaan 70 minuutin kohdalla Wolvesin manageri Nuno Espírito Santo haki penkiltä lisää puhtia Fernando Marçalin ja Adama Traorén muodossa. Varsinkin voimapesä Traoré toi lisää suoraviivaisuutta isäntien pelaamiseen.
Pian vaihtojen jälkeen nähtiin toisen jakson ensimmäinen maalia kohti suuntautunut laukaus, mutta Raúl Jiménezin kuti oli helppo poimittava Karl Darlowille.
Hetkeä myöhemmin Jiménez vei kuitenkin voiton hänen ja Darlowin kaksintaistelussa. Newcastle purki pallon vapaapotkusta rangaistusalueen tuntumaan suoraan Jiménezille, joka kesytti pelivälineen ja vapautti jalastaan upean puolivolleyn. Darlow sai näppejään vedon tielle, mutta kuula painui siitä huolimatta voimalla verkkoon. 1-0.
Varsinaista peliaikaa oli jäljellä pari minuuttia, kun Newcastle tuli tasoihin. Vieraat saivat vapaapotkun rangaistusalueen lieppeiltä, ja vetovastuun otti Jacob Murphy. Englantilaislaituri ei yrittänyt ratkaisua yli muurin, vaan laukoi juonikkaasti Wolves-rivistön vierestä kierteisen vedon etukulmaan. Patricio oli laukauksessa hyvin mukana, muttei saanut estettyä osumaa. 1-1.
Wolverhamptonilla on kuuden ottelun jälkeen kasassa kymmenen pistettä ja Newcastlella kahdeksan.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan