Ole Gunnar Solskjær pöyristyi Valioliigan sääntömuutoksesta: ”En voinut uskoa sitä”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær ei ymmärtänyt, miksi seurat vastustivat viiden pelaajavaihdon käyttämistä myös tämän kauden Valioliigassa.
Koronaviruspandemian aiheuttaman hiljaiselon jälkeen kaikille joukkueille suotiin kaksi ylimääräistä vaihtoa valioliigakauden 2019-20 jäljellä oleviin otteluihin, jotta pelaajien paluu kovan kiireen keskelle ei tuntuisi niin raskaalta.
Sääntöä muutettiin kuitenkin uudelleen heti kauden 2019-20 päätyttyä, vaikka esimerkiksi Mestarien liigassa joukkueet saavat yhä tehdä viisi pelaajavaihtoa per ottelu. Solskjærin mielestä päätös pienentää vaihtojen määrä kolmeen oli väärä.
– En ymmärrä, enkä voinut uskoa sitä, että [seurat] äänestivät sitä vastaan. Meidän on huolehdittava pelaajista ja ajateltava pelaajia, Solskjær kertoi lehdistölle ennen sunnuntain Arsenal-ottelua.
– Tämä kausi on kaikista kausista vaativin. Ymmärrän, miksi seurat äänestivät sitä vastaan. Mutta jos pysähdyt hetkeksi ajattelemaan näitä ammattilaisia ja heidän henkistä sekä fyysistä terveyttä, ainoa järkevä ratkaisu olisi ollut antaa heille hieman lisäaikaa levätä.
– Me olemme jo nähneet suuren määrän loukkaantumisia Valioliigassa. Pep [Guardiola] on puhunut siitä, ja niin myös muutkin managerit. Meidän on sekä managereina, seuroina että lääkintätiimeinä pidettävä heistä huolta. Sen takia meidän on lepuutettava pelaajia aika ajoin. Joten kyllä, olisin mieluummin pitänyt viisi pelaajavaihtoa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”

- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta