Evertonin floppihankinta aloittanut lainapestinsä tehokkaasti – Ancelotti odottaa hyökkääjää takaisin ensi kaudeksi

Evertonin manageri Carlo Ancelotti odottaa Moise Keanin palaavan joukkueen vahvuuteen ensi kesänä, kun italialaishyökkääjän lainasopimus Paris Saint-Germainissa päättyy.
Kean, 20, siirtyi Evertoniin viime kauden alla Juventuksesta 27,5 miljoonan euron kaupassa, jota hehkutettiin tuolloin yhdeksi siirtoikkunan kovimmista diileistä. Hänen debyyttikautensa Englannissa oli kuitenkin suuri pettymys. Kean pääsi pelaamaan 33 ottelussa, mutta onnistui maalinteossa vain kahdesti. Valtaosan peleistä hän aloitti vaihtopenkillä.
Alkaneella kaudella Kean ehti tehdä Evertonille kaksi maalia liigacupissa alempien sarjatasojen seuroja vastaan ennen kuin suuntasi lainalle Ranskaan. Nyt hän on pelannut PSG:ssä neljä ottelua ja tehnyt pariisilaisseuralle yhtä monta maalia kuin reilun vuoden aikana Evertonille, eli neljä kappaletta. Kean iski viime viikon lauantaina Ligue 1:ssä kaksi maalia Dijonin verkkoon ja vastasi neljä päivää myöhemmin joukkueensa kummastakin osumasta, kun PSG kaatoi Başakşehirin Mestarien liigassa 2-0.
Moni oli yllättynyt, kun selvisi, että Keanin lainasopimukseen ei sisällytetty osto-optiota. Useat Evertonin kannattajat arvelivat, että seura olisi jo ollut valmis luopumaan italialaiskärjestä. Ancelottin mukaan Kean on kuitenkin osa Evertonin ensi kauden joukkuetta, kunnes toisin sanotaan.
– En ole puhunut hänen kanssaan, mutta näin, että hän on tehnyt neljä maalia kahdessa pelissä, kommentoi italialaisvalmentaja Liverpool Echon mukaan.
– Se on hyvä juttu. Se on hyvä juttu Paris Saint-Germainille, hänelle ja myös meille.
Ancelottilta kysyttiin suoraan, odottaako hän Keanin palaavan Evertoniin.
– Niin hänen sopimuksessaan lukee, kuului vastaus.
– Me annoimme hänen lähteä lainalle, jotta hän saisi mahdollisuuden pelata enemmän. Hän on osoittanut laatunsa ja hän palaa tänne ensi kaudeksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin