Michael Essien yllättyi Frank Lampardin uravalinnasta: ”En oikein uskonut, että hän päätyisi manageriksi”

Chelsean pelaajalegenda Michael Essien on yllättynyt siitä, että hänen entinen joukkuekaverinsa Frank Lampard päätyi valmentajaksi.
Lampardin, 42, ensimmäinen manageripesti alkoi kesällä 2018 Mestaruussarjan Derbyssä, jonka hän johdatti heti debyyttikaudellaan nousukarsintojen finaaliin. Loppuottelussa Aston Villa oli vahvempi maalein 2-1, mutta Lampard nousi siitä huolimatta sarjaporrasta ylemmäs, kun Chelsea pestasi hänet päävalmentajakseen kolmen vuoden diilillä.
Pelaajaurallaan Lampard niitti Chelseassa menestystä vuosina 2001-2014, mutta hänelle ei annettu helppoja lähtökohtia saapuessaan lontoolaisseuraan toista kertaa. Chelsean siirtopannan takia hän joutui lähtemään ensimmäiseen kauteensa ilman uusia hankintoja, mutta Lampard sai runsaasti kehuja siitä, että hän sai aikaiseksi tuloksia antaen samalla vastuuta seuran omille kasvateille. Täksi kaudeksi Lampard sai ryhmäänsä isolla rahalla useita uusia vahvistuksia.
Essienin, 37, mukaan Lampardista ei olisi aikoinaan uskonut, että hänet nähdään vielä sivurajalla jakamassa ohjeita pelaajille. Ghanalaisikoni ei ole kuitenkaan yllättynyt siitä, että Lampard ja Chelsea löysivät toisensa uudestaan.
– Hän oli yksi [joukkueen] johtajista, kommentoi Essien Talksportille.

– En oikein uskonut, että hän päätyisi manageriksi. Frank on todella hiljainen ja rauhallinen ja tekee omaa juttuaan.
– En ole yllättynyt siitä, että hän otti tuon työn. Hän tuntee Chelsean todella hyvin. Se on hyvä asia hänelle ja toivon hänelle kaikkea parasta.
– Olen vaikuttunut [Lampardin työskentelystä], koska Chelsea ei ole helppo paikka managerille tai pelaajalle. Hän ei saanut ensimmäisellä kaudellaan tehdä juurikaan hankintoja, mutta hän pärjäsi silti hyvin.
– Siitä kuuluu iso kunnia hänelle, ja toivottavasti he pärjäävät vielä paremmin tällä kaudella.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- FM: Arsenal teki jatkosopimustarjouksen William Saliballe
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille
- Athletic: Nuno uskoo Nottingham Forestin pomon päättäneen potkuista jo kuukausi sitten
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- Bernardo Silva palaamassa kasvattajaseuraansa? Puheenjohtajaehdokas: ”Haluan hankkia hänet tammikuussa”
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille
- Ivan Toney: Saudi-Arabian pääsarja tasavertainen sarja Valioliigan kanssa