Lehti: Nyt jysähti! Liverpool tarkkailee suomalaista superlupausta
Kuva: Getty Images
Liverpool tarkkailee Schalken suomalaistopparia Malick Thiaw’ta, kertoo SportBild.
Thiaw, 19, debytoi Schalken edustusjoukkueessa viime kaudella pelaten neljässä ottelussa yhteensä 72 minuuttia, mutta viime viikkoina hän on noussut selkeästi isompaan rooliin.
Hän on tahkonnut täydet minuutit Schalken kahdessa edellisessä sarjaottelussa ja hän pelasi gelsenkircheniläisten avauksessa myös tiistaina Saksan Cupissa. Viime viikonloppuna Thiaw avasi maalitilinsä Schalken ykkösmiehistössä vastaten joukkueensa ainoasta osumasta 1-1-tasapelissä Stuttgartia vastaan. Osaltaan kasvanutta vastuuta selittää hänen joukkuekaverinsa Ozan Kabakin viiden ottelun pelikielto.
The Mirror kertoi jo maaliskuussa, että Thiaw on herättänyt Liverpoolin kiinnostuksen, mutta hän on sittemmin solminut Schalken kanssa jatkosopimuksen, joka ulottuu kesään 2024 asti. SportBild kertoo kuitenkin, että Liverpool on jatkuvassa yhteydessä Thiaw’hun.
Düsseldorfissa syntyneellä Thiaw’lla on suomalainen äiti ja senegalilainen isä. Toistaiseksi hänellä on vain Suomen kansalaisuus, mutta Thiaw on hakenut myös Saksan passia.
Thiaw on keskustellut Suomen paidassa pelaamisesta maajoukkuevalmentajien Markku Kanervan ja Juha Malisen kanssa, mutta hän odottelee yhä Saksan passia ja haluaa pitää vaihtoehtonsa auki myös synnyinmaansa suuntaan. Toistaiseksi Thiaw ei ole pelannut maaotteluita minkään maan riveissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Bruno Fernandesilla oli mahdollisuus siirtyä Saudi-Arabiaan: ”Se pieni asia sai minut ymmärtämään…”
- Seurapomo: Cesc Fàbregas ”on vapaa siirtymään” Chelsean päävalmentajaksi
- West Bromwichille pistevähennys – putoamisuhka tuli takaisin
- Wolverhamptonin luottopelaaja Atlético Madridin kiikarissa
- Frank Lampard nosti Coventryn Valioliigaan – mitä tulevaisuudessa?
- Kieran Trippieriltä suorat sanat: Ansaitsemme kannattajien buuaukset
- Chelsean ex-pelaaja: Cesc Fàbregasin ei kannattaisi palata Chelseaan
- Sky: Tottenham haluaa pitää lainapelaajansa – siirtokorvaus saatava pienemmäksi
- Manchester Cityn pelaaja pettyi rooliinsa: ”Melkoista ylä- ja alamäkeä”
- GdS: Italia haluaa palkata Pep Guardiolan päävalmentajakseen
- Sky: Tottenham haluaa pitää lainapelaajansa – siirtokorvaus saatava pienemmäksi
- Chelsean ex-pelaaja: Cesc Fàbregasin ei kannattaisi palata Chelseaan
- Kieran Trippieriltä suorat sanat: Ansaitsemme kannattajien buuaukset
- Man City valmis tekemään jättitarjouksen himoitusta valioliigapelaajasta
- Tähän sensaatiovahtiin Brighton on iskenyt silmänsä – urakehitys kulkee huimaa vauhtia
- GdS: Italia haluaa palkata Pep Guardiolan päävalmentajakseen
- Manchester Cityn pelaaja pettyi rooliinsa: ”Melkoista ylä- ja alamäkeä”
- Arne Slot: Liverpool joutunee peluuttamaan kolmosvahtiaan – ”Valmis haasteeseen”
- ”Rayan Cherki on parempi kuin Lamine Yamal” – yksi ominaisuus erottaa tähdet toisistaan
- Brightonin hukkaostos on löytämässä uuden kodin Ranskasta