Traagisesti kuolleen Gary Speedin pojat puhuvat ensimmäistä kertaa julkisesti: ”Isällä oli täydellinen elämä, mutta jotakin oli meneillään”
Kuva: Getty Images
Valioliigalegenda Gary Speedin pojat Ed ja Tommy ovat puhuneet ensimmäisen kerran julkisesti isänsä yllättävästä kuolemasta. Walesin maajoukkuetta valmentanut Speed kuoli oman käden kautta marraskuussa 2011 – vain 42-vuotiaana.
Tommy Speed, 22, sanoo Daily Starin haastattelussa, että avoimia kysymyksiä on edelleen. Hänen mukaansa ex-keskikenttäpelaaja ei ollut masentunut, vaan ”jotakin tapahtui tämän aivoissa”.
– Isällä oli täydellinen elämä, mutta jotakin oli meneillään tai tapahtunut, ja jostakin syystä hän ei hakenut apua, poika toteaa lehdelle.
– Se ei ollut hänen tapaistaan. Hänellä oli aina tapana puhua asioista, mutta tällä kertaa hän ei tehnyt niin, enkä tiedä miksi. En osaa nyt selittää sitä, koska hänellä yksinkertaisesti oli niin paljon, mitä odottaa.
Ed Speedin, 23, mukaan elämä olisi erilaista, jos hänen isänsä olisi yhä elossa.
– Hän oli meille kaikki kaikessa, mutta me tiedostamme myös sen, että meidän on jatkettava elämää. Voin edelleen kuulla hänen äänensä pääni sisällä. Se tulee aina olemaan osa meitä.
Tommy Speed luonnehtii isäänsä liimaksi, joka piti perhettä yhdessä.
– Hän oli aina se, joka kokosi perheen grillaamaan, sai ihmiset yhteen, kertoi vitsejä ja organisoi pelejä. Hän rakasti olla niiden ihmisten ympärillä, joita hän rakasti, ja hän rakasti meitä.
EXCLUSIVE: Gary Speed's sons haunted by harrowing moment dad with 'perfect life' was found in garage dailystar.co.uk/sport/football…
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
