Chelsean laitapuolustaja pettynyt peliaikaansa – ei poissulje siirtoa: ”Haluaisin palata Italiaan”

Emerson on jäänyt pienelle peliajalle tällä kaudella Chelseassa.
Italialaislaitapuolustaja on pelannut vain neljässä ottelussa, eikä Frank Lampard ole peluuttanut Emersonia vielä kertaakaan Valioliigan puolella.
Vajaat kolme vuotta sitten AS Romasta Chelseaan noin 20 miljoonan euron siirtosummalla siirtynyt Emerson on pettynyt peliaikaansa ja haluaa palata Italiaan.
Italian A-maajoukkueeseen kuuluva Emerson on herättänyt kiinnostusta Serie A -seuroissa.
– Katsotaan, mitä tapahtuu. Pandemia on aiheuttanut muutoksia jalkapalloon ja siirtomarkkinoihin. Ikävä kyllä en saa juurikaan peliaikaa Chelseassa, mutta olen rauhallinen sen suhteen ja uskon, että asiat voivat mennä vain paremmin. Oli se sitten Lontoossa tai jossain muualla, Emerson summasi.
– Puhuin Lampardin kanssa. Katsotaan kahden kuukauden päästä, olenko voittanut avauksen paikan itselleni Chelseassa vai onko minun ajateltava siirtoa. Haluaisin palata Italiaan, mutta en tiedä, tapahtuuko se tammikuussa vai viiden vuoden kuluttua. Jalkapallossa asiat muuttuvat niin nopeasti.
Lähde: Sky Sports
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä

- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä