Brutaalia huumoria: Man Cityn mies ei ole pelannut otteluakaan – sai joukkuekaveriltaan joululahjaksi stadionkierroksen Etihadilla
Kuva: Getty Images
Moni ei varmasti edes muista, että Manchester Cityn maalivahtiosastolta löytyy Englannin A-maajoukkueessakin pelannut 35-vuotias Scott Carson.
Carson on vasta kolmas vaihtoehto Cityn tolppien väliin, joten sarjaotteluissa häntä ei kovinkaan usein nähdä edes vaihtopenkillä.
Carson joutuu kestämään hurttia huumoria joukkuekavereiltaan. Sen huomasi esimerkiksi viime jouluna, kun Cityn pelaajat antoivat nimettömästi toisilleen lahjoja.
– Minä sain lahjaksi stadionkierroksen Etihad Stadiumilla, Carson sanoo ESPN:n haastattelussa.
– Minä olen yksi ensimmäisistä, jotka kuittailevat muille, joten hekin kiusaavat minua. Mutta rakastan sitä.
City on pelannut 70 virallista ottelua sen jälkeen, kun Carson saapui seuraan elokuussa 2019. Mies ei ole pelannut minuuttiakaan, kun taas esimerkiksi laitapuolustaja Kyle Walker sai marraskuun 2019 Atalanta-ottelussa komennuksen tolppien väliin Claudio Bravon ulosajon jälkeen.
– Kyle kertoo aina minulle, että hän on pelannut minua enemmän otteluja maalivahtina Manchester Cityssä. Sekin on yksi syy, miksi haluan saada ainakin yhden pelin täällä!
Carson on edustanut uransa aikana muun muassa Liverpoolia, Aston Villaa, West Bromwichia ja Derbyä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin megahankinta osui vihdoin: ”Minun on hyväksyttävä tämä”
- Pep Guardiola sankaristaan: ”Välillä huudan hänelle, ja välillä haluan suudella häntä”
- ”Hän on taktinen nero” – Unai Emery kerää isoa kiitosta
- Seuralegenda huolissaan Arsenalin ongelmasta: ”Emme voi jatkaa näin”
- Unai Emery toppuutteli mestaruuspuheita: ”En ajattele sitä”
- Enzo Maresca kommentoi Cole Palmerin kiukkuilua
- Mikel Arteta kritisoi omiaan: ”Se jää takaraivoon”
- Florian Wirtz onnistui viimein maalinteossa – Arne Slot: ”Joukkue on jo nähnyt sen, mitä hän tuo meille”
- Ollie Watkins hiljensi Stamford Bridgen – Aston Villa kolmen pisteen päässä Valioliigan kärkipaikasta
- Wolverhampton teki kyseenalaista valioliigahistoriaa
- Florian Wirtz onnistui viimein maalinteossa – Arne Slot: ”Joukkue on jo nähnyt sen, mitä hän tuo meille”
- Wolverhampton teki kyseenalaista valioliigahistoriaa
- Ollie Watkins hiljensi Stamford Bridgen – Aston Villa kolmen pisteen päässä Valioliigan kärkipaikasta
- Rúben Amorim vaihtoi pelaajansa pelipaikkaa – tuotti heti tulosta: ”Tiesin siitä jo muutama päivä sitten”
- Sean Dyche latasi suorat sanat tuomaritoiminnasta: ”Olen täysin ymmälläni”
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Arsenal nappasi Valioliigan kärkipaikan takaisin itselleen – Martin Ødegaard maalinteossa
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”