”Minut jätettiin todella p*skaan asemaan” – Manchester Unitedin ex-pelaajalta kovaa tilitystä pitkäaikaiselle seuralleen
Kuva: Getty Images
Chris Smalling on kertonut järkyttyneensä tavasta, millä Manchester United hoiti hänen siirtonsa AS Romaan vietettyään peräti 10 vuotta manchesterilaisseuran kirjoilla.
Harry Maguiren saavuttua kesällä 2019 Old Traffordille, ei Smallingille nähty enää käyttöä Manchester Unitedissa. 30-vuotias keskuspuolustaja siirtyi lainalle AS Romaan, joka hankki hänet pysyvästi itselleen tänä syksynä.
Smallingin mukaan hänelle kerrottiin vasta siirtoikkunan viimeisillä hetkillä, ettei Ole Gunnar Solskjær näe hänelle tälläkään kaudella käyttöä Manchester Unitedissa. Päätös jätti hänet ”p*skaan asemaan”, sillä hän ei voinut enää siirtyä esimerkiksi toiseen valioliigaseuraan.
– Se oli järkytys, jota en osannut odottaa. Se miten asia hoidettiin… Jos minulle oltaisiin kerrottu tämä aiemmin kesän aikana – enkä halua kritisoida Olea – olisin tehnyt toisenlaisia suunnitelmia, Smalling tilitti The Telegraphin haastattelussa.
[readmore from=Manchester-United]
– Tiesin, että päiväni Olen alaisuudessa olivat melko varmasti luetut. Olin vain hieman turhautunut. Ensinnäkin, olisin halunnut saada tämän tiedon aiemmin. Toiseksi, Italian siirtoikkuna oli auki enää yhden päivän verran.
– Englannissa siirtoikkuna oli kiinni. Minut jätettiin todella p*skaan asemaan. Minun oli päätettävä. Kun juttelin [Solskjærin kanssa], hän sanoi minulle: ”En ole varma milloin pääset seuraavan kerran pelaamaan täällä”.
– Ideaalisessa tilanteessa olisin saanut tiedon jo kesän alkuvaiheessa ja tehnyt suunnitelmia. Nyt se meni siihen, että minulla oli noin päivä aikaa toteuttaa lähtöni. Minun vaimoni oli juuri saanut lapsen, joten paljon asioita tapahtui aivan viimeisillä minuuteilla.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunnuntain Valioliiga-kierroksen isosta voittajasta ei ole epäselvyyttä – ihmemaalia edelsi tuomarivirhe
- Brightonin pelaajat saivat nimiinsä vaikuttavan ennätyksen Man Utd -tappiossa
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”