Haluaako Dean Henderson pois Manchester Unitedista? Ole Gunnar Solskjær tyrmää huhut

Viimeiset kaksi vuotta Sheffield Unitedissa lainalla loistanut maalivahti Dean Henderson on jäänyt vähäiselle peliajalle palattuaan Manchester Unitediin. Englantilaisvahti sai aiemmin tässä kuussa maajoukkuedebyyttinsä, mutta seurajoukkueessa vastuu on jäänyt vähälle, kun David De Gea on totuttuun tapaan nähty tolppien välissä.
Hendersonin on huhuttu olevan uuden lainapestin ja säännöllisemmän peliajan perässä tammikuussa voidakseen antaa näyttöjä ensi kesän EM-kisoja varten. Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær kuitenkin tyrmää Hendersonin lähtöhuhut.
– Dean haluaa pysyä Manchester Unitedissa ja pelata Unitedille, Solskjær kuittasi lehdistötilaisuudessa ennen Mestarien liigan tiistai-illan kohtaamista Başakşehiria vastaan.
Solskjær ei kommentoinut kysymystä siitä, kumpi maalivahdeista pelaa tiistaina Başakşehir-ottelussa. Toimittajat spekuloivat lehdistötilaisuudessa, että Hendersonille olisi ennen joulua enää tarjolla yksi mahdollisuus, mikäli häntä ei valita Mestarien liiga -otteluun: Liigacupissa Evertonia vastaan.
– En ymmärrä sitä logiikkaa, että hän pelaisi vain kerran enää ennen joulua. Tiedättekö, kuinka monta peliä meillä on jäljellä? Olen täysin eri mieltä siitä, että tiistai olisi Deanille pakkorako, Solskjær vastasi spekulaatioihin.
– Hän on palannut joukkueeseen, hän harjoittelee hyvin, hän kypsyy. Hän harjoittelee yhden maailman parhaimpiin kuuluvan maalivahdin kanssa. Hänellä on potentiaalia nousta maailman parhaiden joukkoon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle

- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?