FA Cup ottaa puhuttaneen sääntömuutoksen käyttöön – joko Valioliiga seuraisi perästä?

Englannin jalkapalloliitto FA aikoo sallia joukkueiden käyttää viittä pelaajavaihtoa otteluiden aikana ja ottaa sääntömuutoksen FA Cupissa käyttöön ”mahdollisimman pian”.
IFAB, eli jalkapallon säännöistä päättävä kansainvälinen elin, esitteli viiden pelaajavaihdon säännön aiemmin tänä vuonna koronaviruspandemian aiheuttaman hiljaiselon jälkeen.
Keskiviikkona IFAB antoi kaikille kansallisille kilpailuille luvan jatkaa viiden pelaajavaihdon käyttöä myös vuoden 2021 puolella. FA Cup ilmoitti ottavansa tästä kopin, mikä asettaa Valioliigan entistä suuremman paineen alle sääntömuutoksen käyttöönottamisessa.
[readmore from=vaihtosääntö]
Viime kauden lopulla viittä pelaajavaihtoa käytettiin Valioliigassakin, mutta sääntö ei jäänyt voimaan enää tälle kaudelle. Skyn mukaan sääntömuutos sai seuroilta kielteisen vastaanoton kaksi kertaa ennen sarjakauden alkua, mutta asiasta tullaan keskustelemaan uudelleen taas tänään, torstaina.
Liverpoolin Jürgen Klopp on toivonut viiden pelaajavaihdon käyttöönottamista useampaan otteeseen kuluvan kauden aikana, mutta esimerkiksi Sheffield Unitedin käskyttäjä Chris Wilder pitäisi vaihtojen määrän mieluummin kolmessa.
Lähde: Sky Sports
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan