Koko rahan edestä! Harry Maguire on maailman eniten pelannut jalkapalloilija vuonna 2020 – neljä Valioliiga-pelaajaa TOP10:ssä
Jalkapallon kansainvälisen tutkimuskeskuksen CIES:n tuoreesta selvityksestä paljastuu, että Manchester Unitedin ja Englannin maajoukkueen keskuspuolustaja Harry Maguire on pelannut vuoden 2020 aikana enemmän kuin kukaan muu ammattilaispelaaja.
17. joulukuuta mennessä Maguire, maailman kallein puolustaja, oli kerännyt vyölleen yhteensä 4745 peliminuuttia (53 ottelussa). Kenttäpelaajista toisella sijalla on Manchester Cityn 4344 minuuttia kellottanut huipputoppari Rúben Dias, jonka Pep Guardiola hankki kuluvan kauden alla Benficasta.
Maguiren ja Diasin lisäksi Bruno Fernandes ja Victor Lindelöf löysivät Manchesterista tiensä kymmenen eniten minuutteja takoneen kenttäpelaajan listalle. Maalivahtien vastaavalta listalta ei puolestaan löytynyt tänä vuonna yhtäkään Valioliigassa pelaavaa veräjänvartijaa.
CIES:n tutkimuksesta selviää myös, että Tottenhamin tammikuussa jättänyt Christian Eriksen on pelannut tänä vuonna useammassa ottelussa kuin kukaan muu ammattilaispelaaja (54 ottelua).
Supersub-pelaajan rooliin jämähtänyt Eriksen ei kuitenkaan sijoitu peliminuuttien valossa edes 1000 parhaan kenttäpelaajan joukkoon, sillä hän on saanut pelata tänä vuonna keskimäärin puolet jokaisesta Internazionalen ja Tanskan maajoukkueen pelistä.
Eniten peliminuutteja vuonna 2020
Kenttäpelaajat
1. Harry Maguire, Manchester United & Englanti – 4745 minuuttia
2. Rúben Dias, Manchester City & Portugali – 4344
3. Lionel Messi, Barcelona & Argentiina – 4293
4. Bruno Fernandes, Manchester United & Portugali – 4164
5. Bruno Pacheco – Ceará SC – 4162
6. Romelu Lukaku, Internazionale & Belgia – 4144
7. Victor Lindelöf, Manchester United & Ruotsi – 4142
8. Raphaël Varane, Real Madrid & Ranska – 4123
9. Jesús Navas, Sevilla & Espanja – 4110
10. Callum McGregor, Celtic & Skotlanti 4106
Maalivahdit
1. Marcelo Lomba, Internacional – 4740
2. Weverton Pereira, Palmeiras & Brasilia – 4728
3. Fernando Prass, Ceará SC – 4620
4. Tiago Volpi, São Paulo – 4499
5. Lukas Hradecky, Bayer Leverkusen & Suomi – 4410
6. Gianluigi Donnarumma, AC Milan & Italia – 4360
7. Jan Oblak, Atlético Madrid & Slovenia – 4290
8. Manuel Neuer, Bayern München & Saksa – 4277
9. Vanderlei da Silva, Grêmio – 4230
10. Rafael Santos, Confiança – 4216
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
