Sheffield United viime kaudella kymmenen kärjessä – sivuaa nyt synkkää ennätystä
Kuva: Getty Images
Sheffield United hävisi lauantain kotiottelunsa Valioliigassa Evertonille 0-1. Vieraiden maali syntyi vasta 80. minuutilla, mutta jätti Bladesin taas tältä kaudelta tuttuun tilanteeseen; pisteittä.
Joukkue on sarjataulukon hännänhuippuna, kerättyään 15 ottelusta vain kaksi pistettä. Yhtä heikon kauden aloituksen on Englannin neljällä korkeimmalla sarjatasolla suorittanut aiemmin vain kolme joukkuetta. Barrow, Southport ja Newport County jäivät ensimmäisissä 15 pelissään 1970-luvulla yhtä onnettomaan pistemäärään.
Chris Wilderin komentama ryhmä sijoittui viime kauden päätteeksi Valioliigassa yhdeksänneksi, mutta on nyt jo 10 pisteen päässä edes sarjapaikan säilyttämisestä.
– Tulee olemaan todella, todella kova työ välttää putoaminen, keskikenttäpelaaja Ben Osborn sanoo BBC:n mukaan.
– Jätkät eivät voisi olla motivoituneempia. Olemme häpeissämme tilanteesta, ja tällaisista tilastoista.
Manageri Wilder on tapahtumien kulusta ymmällään.
– Samat pelaajat, jotka olivat luomassa viime kauden momentumia, eivät nyt pysty vastaavaan. Mikään ei todella ole muuttunut. Sarja ei ole muuttunut, vastustajamme eivät ole muuttuneet. Se, mikä on muuttunut, on tekemisemme laatu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa