Man Unitedissa ja Arsenalissa flopannut keskikenttäpelaaja mättää hurjia tehoja Italiassa – vain Bruno Fernandes ollut tehokkaampi
Kuva: Getty Images
Armenian maajoukkuekapteeni Henrikh Mkhitarjan siirtyi kesällä 2016 Manchester Unitediin 42 miljoonan euron siirtosummalla. Odotukset olivat kovat, mutta keskikenttäpelaaja ei pystynyt lunastamaan niitä.
Vain puolentoista vuoden jälkeen nähtiinkin yksi vuosikymmenen isoimmista pelaajavaihtokaupoista, kun Arsenal ja Manchester United vaihtoivat Alexis Sanchezin ja Mkhitarjanin päittäin. Vain päivää ennen Arsenal-siirtoa 29 vuotta täyttäneelle Mkhitarjanille aukesi täten uusi mahdollisuus uudessa ympäristössä.
Mkhitarjanin aika Pohjois-Lontoossa ei kuitenkaan sujunut yhtään sen paremmin kuin Manchesterissa. Armenialainen sai flopin leiman otsaansa ja jälleen puolentoista vuoden kuluttua hän sai etsiä uutta seuraa. Tällä kertaa pelipaikka löytyi Italian Serie A -seura AS Romasta, jonne hän suuntasi vuoden mittaisella lainasopimuksella.
Valioliigassa flopanneelle Mkhitarjanille siirto Italiaan teki hyvää. Keskikenttäpelaaja löysi kauan kadoksissa olleet tehonsa ja nousi uuteen kukoistukseen, jonka myötä lainapesti poiki pysyvän siirron Roomaan viime kesänä.
Mkhitarjan kiitti luottamuksesta, ja on ollut tällä kaudella täysin käsittämättömässä vireessä.
16:een Serie A -otteluun armenialainen on tykittänyt peräti kahdeksan maalia ja antanut seitsemän maalisyöttöä, ollen joukkueensa paras maalintekijä sekä eniten maalisyöttöjä antanut pelaaja. 15 tehomerkinnällään Mkhitarjan on samalla Euroopan toiseksi tehokkain keskikenttäpelaaja. Ainoastaan Manchester Unitedin Bruno Fernandes on ollut häntä tehokkaampi [11+7].
Mkhitarjania tuskin tullaan enää Valioliigassa näkemään, mutta on upea nähdä, miten pelaaja on noussut pohjalta takaisin huipulle, ja on juuri tällä hetkellä yksi maailman parhaimmista keskikenttäpelaajista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn