Frank Lampard paljasti: Chelsea etsii topparilleen lainasiirtoa

Chelsea eteni FA Cupissa helposti jatkoon, kun se voitti Kakkosliigassa pelaavan Morecamben 4−0 sunnuntaina.
Chelsean 23-vuotias toppari Fikayo Tomori tuli vaihtopenkiltä kentälle vasta 80. minuutilla, vaikka isoilla seuroilla on usein tapana peluuttaa vähemmän pelanneita pelaajiaan silloin, kun vastassa on esimerkiksi cupissa selvästi heikompi seura.
Tomorille peliminuutit olivat ensimmäiset sitten viime syyskuun lopun. Päävalmentaja Frank Lampard kommentoi nuoren englantilaisen asemaa lontoolaisten topparihierarkiassa.
− Tilanne Fikayon kohdalla on tällä hetkellä auki. On mahdollista, että hän lähtee lainalle ja saa peliaikaa muualla, Lampard paljasti.
− Sen (lainaavan seuran) pitäisi kuitenkin olla oikeanlainen ratkaisu meille ja pelaajalle, Lampard jatkoi.
Tomori on pelannut tällä kaudella kaikki kilpailut laskettuina mukaan vain neljässä ottelussa. Valioliigassa peliaikaa on tullut vain 44 minuuttia.
Lampard perusteli, ettei Tomori pelannut nytkään paljoa, sillä keskuspuolustajan on pysyttävä terveenä mahdollisen lainasiirron takia. Riskejä ei voi ottaa.
− Sen takia hän ei ollut avauksessa, Lampard myönsi.
Tomori debytoi Englannin maajoukkueessa aikuisten tasolla marraskuussa 2019. Debyyttiottelu on toistaiseksi Tomorin ainut Kolmen leijonan paidassa.
Tomorilla ja Chelsealla on sopimus kesään 2024 saakka.
Lähde: Sky Sports
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Everton-manageri selitti kummastuttanutta ratkaisuaan
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”

- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”