Jalkapallon superliiga – dystopiaa vai looginen edistysaskel? Massiviiset suunnitelmat julkaistiin

Eurooppalaisen Superliigan suunnittelu on ollut käynnissä jo ties miten pitkään. Nyt näitä suunnitelmia on asioiden konkretisoitumisen toivossa julkistettu laajamittaisesti.
The Times kertoo, että Valioliigasta uuteen kilpailuun tulisivat osallistumaan kuuden seuran asettamat joukkueet. Jokaiselle mukaan lähtevälle seuralle maksettaisiin 310 miljoonan punnan, eli noin 350 miljoonan euron suuruinen potti. Lehden haltuunsa saaman dokumentin perusteella seurat voisivat lisäksi ansaita noin 240 miljoonan euron verran kaudessa pelaamalla kilpailussa.
Kuusi englantilaisseuraa olisivat mukana kaikkiaan 15 seuran joukossa, liigan perustajajäseninä. Timesin lähteet kertovat ainakin Manchester Unitedin, Real Madridin ja AC Milanin olevan hankkeen kantavina voimina.
Superliiga tulisi siis käytännössä syrjäyttämään nykyisen Mestarien liigan, ja on vähintäänkin selvää, että viimeistään tässä vaiheessa hälytyskellot alkavat soida. FIFA ja UEFA ovatkin jo julkaisseet yhteisen tiedotteen, jossa kertovat mukaan lähtevien pelaajien joutuvan mustille listoille, ja syrjään tulevista MM-kilpailuista.
Asiakirjat, joita nyt on saatettu julkisuuteen, käsittävät kaikkiaan 18 sivun edestä suunnitelmia Superliigan toteuttamiseksi.
15 perustajajäsenen lisäksi sarjassa tulisi niiden mukaan pelaamaan viisi muuta seurajoukkuetta. Mukaan suunniteltujen seurojen nimiä ei ole tarkemmin julkistettu, mutta oletettavaa on, että ne olisivat Englannista perinteinen ”kuuden ison” joukko; Liverpool, Manchester City, Manchester United, Chelsea, Arsenal ja Tottenham. Jo pelkästään se, että saarivaltion joukkueet tulisivat ainoastaan kolmesta kaupungista kertoo, millaista rakennelmaa ollaan kasaamassa, suhteessa vaikkapa paikallisidentiteetteihin.
Yhtä vähän yllättävä kuin englantilaisseurojen oletettu lista, on loppujen seurojen maantieteellisten lähtöpisteiden luettelo. Kolme seuraa Espanjasta, kolme Italiasta, kaksi Saksasta ja yksi Ranskasta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä