Ryan Giggs: Man Unitedin laituri on turhautunut – ”Isossa seurassa on tartuttava tilaisuuteen kiinni”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin pelaajalegenda Ryan Giggs sanoo, että walesilaislaituri Daniel James on turhautunut vähäiseen peliaikaansa.
James, 23, siirtyi Unitediin kesällä 2019 Mestaruussarjan Swanseasta lähes 18 miljoonalla eurolla ja aloitti uransa Old Traffordilla lupaavasti, mutta tällä kaudella häntä ei ole juuri kentällä nähty. Walesilaiskiituri on kerryttänyt kymmenessä ottelussa peliaikaa noin 500 minuutin verran.
Walesin maajoukkueessa Jamesia valmentava Giggs sanoo, että hänen maanmiehensä on otettava kaikki irti niistä harvoista tilaisuuksista, joita hänen eteensä tulee. Seuralegenda uskoo tiuhan ottelutahdin tuovan mahdollisuuksia mukanaan.
– Olemme tuntemattomalla alueella, jossa ei ole paljon aikaa. Paljon pelejä on tungettu lyhyelle aikavälille, joten uskon, että Ole [Gunnar Solskjær] valitsee turvallisen vaihtoehdon ja pitää mahdollisimman monta laatupelaajaa joukkueessa, kommentoi Giggs Stadium Astrolle viitaten koronapandemiaan ja siirtoikkunaan.
– Tiedän, että Dan on turhautunut. Kuten kuka tahansa muukin pelaaja, joka ei pääse pelaamaan säännöllisesti. Mutta Unitedin kaltaisessa isossa seurassa on tartuttava tilaisuuteen kiinni, kun sellaisen saa.
LUE MYÖS:
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen