Seuralegenda uskoo entisen Arsenal-tähden palaavan: ”Sopisi täydellisesti Mikel Artetan systeemiin”

Arsenalin legendapelaaja Robert Pires uskoo, että Aaron Ramsey palaa vielä jonain päivänä Tykkimiesten riveihin.
Cardiff Citystä lähtöisin oleva Ramsey siirtyi noin 6 miljoonalla eurolla Arsenaliin vuonna 2008.
Walesin maajoukkuetähti vietti 11 ikimuistoista vuotta Pohjois-Lontoossa, jossa hän voitti kolme FA Cupia ja kaksi Comminity Shieldiä.
Kesällä 2019 Ramsey jatkoi kuitenkin matkaansa Juventukseen, kun hänen sopimuksensa Emiratesilla umpeutui.
30-vuotias keskikenttäpelaaja on päässyt juhlimaan torinolaisseuran kanssa jo Serie A:n mestaruutta sekä Italian supercupin voittoa.
Pires uskoo Ramseyn jatkavan pokaalien voittamista Juventuksessa vielä jonkin aikaa, mutta palaavan sen jälkeen Arsenaliin.
Ranskalaisikonin mielestä Ramsey sopisi Mikel Artetan keskikentälle kuin nenä päähän.
– Hän on todella fiksu ja osaa sopeutua minne tahansa. Juventus on todella iso seura ja Serie A tekee hänestä entistä paremman pelaajan, Pires kertoi TuttoJuvelle.
– Hänen on pysyttävä siellä vielä muutaman vuoden ajan, jonka jälkeen hän palaa Arsenaliin. Niin minä uskon, mutta en ole tietenkään mikään ennustaja.
[readmore from=Arsenal]
– Aaron sopisi täydellisesti Artetan systeemiin, mutta nyt hän kuuluu Juventukselle. Hänen on keskityttävä nykyiseen tehtäväänsä ja voitettava pokaaleja Vanhan Rouvan kanssa.
– Tänä vuonna hän on voittanut jo yhden pokaalin. Toivon, että se oli vasta pitkän jonon ensimmäinen.
Ramsey on pelannut Juventukselle tällä kaudella 20 ottelua, joista 14 on tullut Serie A:ssa ja viisi Mestarien liigassa. Maalinteossa hän on onnistunut kahdesti.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”