63 vuotta Man Unitedin seurahistorian synkimmästä tragediasta – Ole Gunnar Solskjær haluaa tarjota muistopäivänä parhaan mahdollisen kunnianosoituksen
Kuva: Getty Images
Ole Gunnar Solskjær korostaa Münchenin lentoturman merkitystä Manchester Unitedin modernin joukkueen syntymisessä. Tänään tulee kuluneeksi 63 vuotta Unitedin seurahistorian synkimmistä päivästä.
Helmikuun kuudentena päivänä 1958 Man Unitedin 23 joukkueen jäsentä, joista kahdeksan oli pelaajia menetti henkensä Münchenin lento-onnettomuudessa.
Joukkue oli palaamassa Jugoslaviasta Punaista Tähteä vastaan pelatun Eurooppa Cupin ottelun jälkeen kotiin Serbiasta. Matkan varrella lentäjä joutui tekemään välilaskun Saksaan tankkausta varten.
Kaksi ensimmäistä lähtöyritystä Münchenin lentokentällä epäonnistuivat. Kolmannella kerralla kone syöksyi maihin.
Man United kohtaa tänä iltana Valioliigassa kotonaan Evertonin. Solskjær toivoo joukkueen kunnioittavan turman uhrien muistoa parhaalla mahdollisella esityksellä.
– Tämä on vasta neljäs kerta, kun pelaamme varsinaisena muistopäivänä Valioliigan aikakaudella. On tärkeätä että tarjoamme sen mukaisen esityksen ja toivottavasti voimme kunnioittaa heitä tällä tuloksella, Solskjær kommentoi lehdistölle.
– Tämä on niin tärkeä osa historiaamme ja seuran henkeä. Olemme tietysti puhuneet asiasta seuraan saapuneille pelaajille, jotka eivät ole aiemmin olleet osana tätä muistopäivää.
– Tämä on suuri päivä jokaiselle ja tunteikas päivä. Toivottavasti saamme Man Unitedin henkeä kunnioittavan joukkueen liikkeelle.
Sir Matt Busbyn luotsaamaa ”Busby Babesiksi” kutsuttua joukkuetta on pidetty yhtenä seuran historian lahjakkaimmista ryhmistä.
Onnettomuudessa menehtyneet pelaajat olivat Geoff Bent, Roger Byrne, Eddie Colman, Duncan Edwards, Mark Jones, David Pegg, Tommy Taylor ja Liam Whelan. Edwards kuoli vammoihinsa 15 päivää onnettomuuden jälkeen.
Myös seuran sihteeri Walter Crickner, valmentaja Bert Whalley ja kuntovalmentaja Tom Curry.
Lähde: Unitedin verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin