Mitkä tehot! Manchester Unitedin hyökkääjälupaus loisti taas akatemiajoukkueen riveissä
Kuva: Getty Images
Amad Diallo keräsi vyölleen peräti kolme maalisyöttöä ja yhden maalin, kun hän jatkoi loistavia otteitaan Manchester Unitedin alle 23-vuotiaiden joukkueessa.
Manchester Unitedin nuorukaiset päihittivät Blackburn Roversin U23-joukkueen peräti 6-4-lukemin perjantai-illan kymmenmaalisessa trillerissä. Diallon lisäksi maalinteossa onnistuivat Joe Hugill, Hannibal Mejbri ja hattutempun tehnyt Sholas Shoretire.
Atalantasta hankittu Diallo suostui Manchester Unitedin sopimustarjoukseen jo lokakuun alussa. 18-vuotiaan oli kuitenkin odotettava tammikuun siirtoikkunaan saakka, että hänen siirtonsa Old Traffordille saatiin toteutettua.
Norsunluurannikolla syntynyt laitahyökkääjä ei todennäköisesti nouse Ole Gunnar Solskjærin miehistöön vielä tämän kauden aikana, mutta hänen säkenöivät esitykset Unitedin akatemiajoukkueessa ovat varmasti nostaneet hänet lähemmäs norjalaisluotsin suunnitelmia.
Diallo loisti Unitedin paidassa myös tammikuun lopulla, kun hän maalasi kahdesti Liverpoolin U23-joukkuetta vastaan 6-3-voitossa. 21 miljoonan euron siirtosummalla hankittu huippulupaus on tehnyt kahteen peliin siis häikäisevät tehot 3+3.
Jos alla oleva upotus ei näy, klikkaa tästä.
18-year-old Amad Diallo’s first game for the Man Utd U-23s:


Amad Diallo’s second game for the Man Utd U-23s:



Amad Diallo’s second game for the Man Utd U-23s:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin

