Tässäkö syy Teemu Pukin tehottomuuteen tällä kaudella? Asiantuntijalta vahva näkemys
Kuva: Getty Images
Entinen hyökkääjä Don Goodman uskoo tietävänsä syyn siihen, miksi Norwichin suomalaisässä Teemu Pukki on tehnyt tällä kertaa vähemmän maaleja Mestaruussarjassa.
Toissa kaudella Pukki mätti maaleja ja vei koko sarjan maalikuninkuuden. Kuluvalla kaudella verkko on heilunut ”vasta” 11 kertaa.
Pukki tarvitsisi 18 maalia jäljellä olevista 18 ottelusta, jotta hän yltäisi samaan saldoon (29) kuin kaudella 2018–19.
[readmore from=Teemu-Pukki]
Goodmanin arvion mukaan Norwich on siirtynyt pelaamaan peliä, jossa keskitytään tasapainoisempaan puolustamiseen. Se vaikuttaa myös Pukin tekemiseen.
– Mielestäni hän kärsii siitä, että joukkue tekee sen eri tavalla. Edellisellä kerralla Mestaruussarjassa he pyyhkivät joukkueilla lattiaa ja tekivät maaleja huvikseen – ”jos te teette kolme, me teemme neljä”, Goodman sanoi Sky Sportsin EFL Podcastissa.
– Se oli heidän eetoksensa – he tekivät viimeksi 93 maalia! Tällä kertaa he ovat toistaiseksi tehneet 35, mikä on aika alhainen saldo, kun katsoo heidän tasoaan ja hyökkäyspään laadukkuuttaan. Puolustuksellisesti he ovat kuitenkin paljon vakaampia.
Goodmanin mukaan dynamiikka on nyt erilainen. Joukkue tekee asioita eri tavalla, mutta hän odottaa Norwichin säilyttävän asemansa sarjataulukossa.
Lähde: Football League World
LUE MYÖS:
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus