Manchester City -puolustajan pysyvä siirto laukeaa illan bundesliigaottelussa – kahdeksan vuoden arvonta päättyy

José Ángel Esmoris Tasende, tutummin Angeliño, on perjantai-illasta alkaen RB Leipzigin pelaaja, Daily Mailin tietojen mukaan.
Vuonna 2013 Deportivo de la Corunan nuorten joukkueesta Manchester Cityyn siirtynyt puolustaja on nimetty Leipzigin avauskokoonpanoon sen kohdatessa Augsburgin. Lainalla bundesliigaseurassa tähän saakka olleen espanjalaisen sopimuksessa on pykälä, jonka mukaan siirrosta tulee pysyvä tietyn ottelumäärän täytyttyä. Tuo määrä oli 12 peliä, joista viiden oli määrä sijoittua Saksan pääsarjakauden jälkimmäiselle puoliskolle. Tämä määrä täyttyy tänään.
Mikäli Angeliño ei olisi vaadittavaa määrää otteluita Leipzigissa pelannut, olisi lainasopimus päättynyt ensi kesänä. Hän ehti City-kirjoilla ollessaan edustaa lainalla saksalaisseuran lisäksi New York Cityä, Gironaa, RCD Mallorcaa, sekä hollantilaisia NAC Bredaa ja PSV Eindhovenia.
Mail kertoo, että ottelumäärän täytyttyä RB Leipzig maksaa pelaajasta Man Citylle 16 miljoonaa puntaa, eli reilut 18 miljoonaa euroa.
Angeliñon monenkirjavalle uralle on ehtinyt kirjautua kuusi valioliigaottelua, 68 esiintymistä Hollannin pääsarja Eredivisiessä, ja 32 peliä Bundesliigaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- GdS: AC Milan haluaa pitää João Félixin – toivoo Chelsean suostuvan uuteen lainaan
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Gary Neville: Vain yksi Manchester Unitedin pelaaja mahtuisi Tottenhamin avaukseen
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Casemiro puhui tulevaisuudestaan: ”Haluaisin pelata sen loppuun…”