Brighton-maalivahdille jatkosopimus – jääkö aussiveskari Arsenaliin?

Brighton on tehnyt vuoteen 2025 ulottuvan jatkosopimuksen maalivahti Robert Sánchezin kanssa.
23-vuotias teki debyyttinsä Valioliigassa vasta viime marraskuussa. Espanjassa syntyneen, ja siellä uransa aloittaneen, mutta jo vuonna 2013 Brightonin juniorijoukkueeseen siirtyneen torjujan kurssi on ollut kovassa nosteessa. Neljääntoista pääsarjamatsiin mahtuu kuusi nollapeliä.
– Olemme todella onnellisia siitä, että Robert on sitoutunut meihin pitkäksi aikaa, vakuuttavien esitystensä jälkeen, manageri Graham Potter sanoi.
– Hän on sopeutunut Valioliigaan nopeasti, ja uskomme että hänellä on kaikki edellytykset tulla todelliseksi huippumaalivahdiksi.
Sánchez nousi todella tontilleen melko vauhdilla, syrjäyttäen matkallaan muun muassa Brightonia neljä vuotta edustaneen Mat Ryanin. Australialaistorjuja siirtyi tammikuussa lainalle Arsenaliin, ja osapuolten positiivisia ajatuksia yhteistyön jatkamisesta on jo kuultu. Ryanin sopimus Brightonin kanssa päättyy ensi kesänä.
Oliko Sánchezilla tieto jatkosopimuksesta jo maanantaina, se ei ole tiedossa. Crystal Palace laukoi kahdesti kohti häntä, ja teki kaksi maalia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin