Ratkaisumaali loppuhetkillä – Arsenal taisteli sittenkin itsensä jatkoon Eurooppa-liigassa

Arsenal ja Benfica iskivät yhteen torstai-iltana Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspeliparin toisessa osassa.
Arsenal voitti ottelun 3-2 ja eteni neljännesvälieriin. Ottelu pelattiin koronarajoitusten vuoksi Ateenassa. Italiassa pelattu avausosa oli päättynyt viime viikolla 1-1 -tasapeliin.
Avausjakso oli tasainen. Joukkueet kykenivät luomaan muutaman potentiaalisen maalipaikan, joista nähtiinkin kaksi maalia.
Arsenal nappasi johtoaseman 21. minuutilla. Bukayo Saka syötti Pierre-Emerick Aubameyangin nokikkain Benfica-vahti Helton Leiten kanssa ja nosti pallon yli voimattoman Leiten.
Muutama minuutti ennen puoliaikaa Diogo Gonçalves ampui upean vapaapotkun ylänurkkaan ja toi Benfican tasoihin.
Arsenal sai saavillisen jääkylmää vettä niskaansa tunnin kohdalla. Leite lähetti pitkän avauksen kohti hyökkäyksessä odottanutta Rafa Silvaa. Arsenalin Dani Ceballosin pusku epäonnistui pahemman kerran ja Silva pääsi läpiajoon, eikä epäonnistunut yrityksessään. 1-2.
Arsenal vastasi Benfican maaliin vain viitisen minuuttia myöhemmin. Kieran Tierney laukoi boksin rajalta ja komea laukaus löysi tiensä alanurkkaan – Leite oli ohitettu toistamiseen.
Mikel Artetan miehistö nousi voittoon varsinaisen peliajan loppuminuuteilla. Asialla oli jälleen Saka-Aubameyang -kaksikko. Saka lähetti nappikeskityksen takatolpalle ja Aubameyang puski pelivälineen maaliin.
Vielä lisäajan viimeisellä minuutilla Benfica sai pallon tolppaan, mutta sitä lähemmäs Jorge Jesusin suojatit eivät päässeet.
Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvotaan perjantaina.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”