Nyt koetellaan Leicesteriä! Loukkaantumislista jo Liverpooliakin törkyisempi
Kuva: Getty Images
Leicester kärsi sunnuntaina jo kuluvan viikon toisen kirvelevän tappion, kun Arsenal haki täydet sarjapisteet King Power Stadiumilta 3-1-lukemin.
Aiemmin viikolla Leicester putosi Eurooppa-liigasta kärsittyään 0-2-yllätystappion Slavia Prahalle. Kettujen viikko oli kaikkea muuta kuin hyvä, eikä pelkästään tappioiden takia.
Jo alkuviikosta selvisi, että viime viikonlopun Aston Villa -ottelussa loukkaantunut James Maddison on tovin sivussa lonkkavamman vuoksi. Leicester menetti lisää avainpelaajiaan sairastuvalle sunnuntain Arsenal-ottelussa, kun sekä Harvey Barnes että Jonny Evans loukkaantuivat.
Kaiken kaikkiaan Leicesterin loukkaantuneiden listalla on jo peräti kahdeksan pelaajaa. Edellä mainitun kolmikon lisäksi sivussa on myös Wesley Fofana, James Justin, Wes Morgan, Ayoze Pérez ja Dennis Praet.
Maddison, Barnes, Evans, Fofana ja Justin ovat kaikki pelaajia, jotka kuuluvat Leicesterin avauskokoonpanoon pelikunnossa ollessaan. Joukkueen loukkaantumistilanne onkin tällä hetkellä jopa törkyisempi kuin Liverpoolilla, jonka sairastuvalla on niin ikään useampi avainpelaaja.
Leicester on tällä hetkellä Valioliigassa sijalla kolme, mutta tulevien viikkojen aikana himoittu Mestarien liiga -paikka uhkaa luisua käsistä pelaajatilanteen vuoksi.
Wesley Fofana 
Dennis Praet
Wes Morgan
Ayoze Perez
James Justin
James Maddison
Harvey Barnes
Jonny Evans
Leicester's injury list right now
Dennis Praet
Wes Morgan
Ayoze Perez
James Justin
James Maddison
Harvey Barnes
Jonny Evans
Leicester's injury list right now
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
