Edinson Cavanin isä vahvisti: Urugualaishyökkääjä lähtee Manchester Unitedista – ”Hän ei ole onnellinen Englannissa”
Kuva: Getty Images
Uutisoimme maanantaina siitä, että Edinson Cavani olisi päättänyt lähteä Manchester Unitedista kuluvan kauden jälkeen.
Argentiinalaismedia Olén mukaan Cavani on hylkäämässä Unitedin jatkosopimustarjouksen siirtyäkseen ensi kaudeksi Boca Juniorsiin, jota hän on fanittanut pienestä pitäen.
Tiistaina Cavanin isä, Luis Cavani, vahvisti Superfútbolin haastattelussa, että hänen poikansa on lähtökuopissa ja käy neuvotteluja Bocan kanssa.
– Edinson ei ole onnellinen Englannissa ja haluaa palata lähemmäs perhettään. Hän palaa pelaamaan Etelä-Amerikkaan. Haluan hänen pelaavan seurassa, joka taistelee tärkeistä pokaaleista. Hän on keskustellut paljon Juan Román Riquelmen (Bocan varapuheenjohtaja) kanssa ja hän haluaisi pelata Bocassa, Luis Cavani totesi.
– Häntä on aina kiinnostanut Bocassa pelaaminen. Jos hän palaa Etelä-Amerikkaan, hänen seuransa on varmasti Boca. Poikani idea on lähteä kesällä Englannista ja palata Etelä-Amerikkaan.
34-vuotias Cavani siirtyi Manchester Unitediin viime kesänä. Urugualaishyökkääjä on pelannut kuluvan kauden aikana 25 ottelua, joissa hän on tehnyt seitsemän maalia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan

- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi