”Tunnet olevasi turvassa” – asiantuntijat ylistivät Liverpoolin luotettavan keskikenttämiehen paluuta
Kuva: Getty Images
Liverpool voitti RB Leipzigin keskiviikkoiltana lukemin 2-0 ja eteni Mestarien liigan puolivälieriin.
Liverpool on alisuorittanut viime aikoina Valioliigassa ja on kärsinyt erityisen paljon loukkaantumisista tällä kaudella.
BT Sportsin asiantuntijat näkivät eilen selvästi yhden ison muutoksen Liverpoolin pelissä. Brasilialainen Fabinho palasi puolustavaksi keskikentäksi. Liverpool on joutunut peluuttamaan keskuspuolustajina ennätysmäärän eri pelaajia ja eilen olikin ensimmäinen kerta lokakuun jälkeen, kun Fabinho pääsi aloittamaan ottelun omalla pelipaikalla.
LUE MYÖS: ”Tunnet olevasi turvassa” – asiantuntijat ylistivät Liverpoolin luotettavan keskikenttämiehen paluuta
Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu 27-vuotias brasilialainen keräsi kehuja Michael Owenilta.
– Fabinhoa on niin helppo katsella keskikentällä. Sitä on turvassa, kun hän on siellä. Hän suojelee keskuspuolustajia, mikä on ollut heikko kohta tällä kaudella, Owen sanoi.
Asiantuntijakaksikko Rio Ferdinand ja Peter Crouch ihailivat myös Fabinhon otteita.
– Hän antaa puolustajille itseluottamusta, koska katkoo syöttöjä niin paljon. Vastustajan on vaikea saada palloa hyökkääjille, kun Fabinho on kentällä, Ferdinand summasi.
[readmore from=Liverpool]
– Aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hänen pallokosketuksensa on todella hyvä. Ei hän huonosti pelannut puolustajanakaan, mutta suurin ongelma oli, ettei häntä löytynyt keskikentältä, Crouch kertoi mielipiteensä.
Jürgen Kloppkin kommentoi lyhyesti brasilialaisen esitystä.
– Me kaikki haluamme Fabinhon pelaavan kutospaikalla. Tänään hän pelasi siinä ja koko puolustuksemme loisti, Klopp iloitsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla