Manchester Unitedin entinen puolustaja Michael Clegg sanoo Planet Footballin haastattelussa olevansa huolissaan nuorten pelaajien psyykkisestä haavoittuvuudesta.

Tätä nykyä kuntovalmentajana ja MUTV:n asiantuntijana työskentelevä Clegg kärsi aikoinaan itse mielenterveysongelmista, jotka johtivat ammattilaisuran päättymiseen vain 26-vuotiaana.

– Suurin osa ihmisistä ei tiedä sitä, että ammattilaisjalkapallon lopettavien pelaajien keski-ikä on 20, Clegg huomauttaa.

– Nämä lapset aloittavat akatemioissa kuusi- ja seitsemänvuotiaina ja ovat mieleltään jalkapalloilijoita, joten kun seurat päästävät heidät menemään 12 vuotta myöhemmin, se on heille äärimmäisen vaikeata. Mihin sitten suuntaat kaikkien niiden odotusten jälkeen?

– Se on mielenterveyden tikittävä aikapommi, josta esimerkiksi Unitedin koulutusvastaavat ovat tietoisia. Se ei ole ongelma, että nuorille pojille annetaan mahdollisuuksia, mutta heitä on valmisteltava siihen henkisesti, koska jalkapallo on iso kupla, ja se on hoidettava kuntoon.

Clegg kertoo olleensa aikoinaan aivan eksyksissä ihmisenä. Hän oli pelaajauran päättymisen jälkeen jonkin aikaa kokonaan sivussa jalkapallosta ennen kuin liittyi Roy Keanen pyynnöstä Sunderlandin valmennustiimiin.