West Ham ja Arsenal esittivät jotain aivan hämmentävää – totaalisen kaksijakoinen paikallisottelu
Kuva: Getty Images
Lontoon Olympiastadionilla pelattin sunnuntain myöhäisiltapäivässä pääkaupungin paikallisottelu West Hamin ja Arsenalin välillä. Siinä, missä monet ennusmerkit vihjasivat tasaista taistoa, nähtiinkin melkoinen höykytys suuntaan jos toiseen. Loppuluvut hurjan vuoristoradan jälkeen 3-3.
Yhtä joukkueiden keskinäisistä tilastoerikoisuuksista testattiin jo toisella peliminuutilla. West Ham on ollut kaudella todella tehokas erikoistilanteissaan, ja Aaron Cresswell pääsi antamaan jo tässä vaiheessa kulmapotkun. Arsenal on puolestaan kaudella siivonnut erikoistilanteissa oman maalinedustansa isolla prosentilla, ja teki niin myös nyt. Siihen Mikel Artetan miehistön tiiviys omassa päädyssä sitten jäikin.
Hyvin monet ennusmerkit lupailivat Arsenalille menestystä tänään, mutta jokainen tämän kauden Valioligaa seurannut tiesi, että isännät ovat lähtökohtaisia suosikeita peliin. Tämä näkyi alkupelin hallinnassa – West Ham piti pelin ohjaksia täysin hallussaan.
Arsenal have won 19 and lost just two of the last 25 Premier League meetings with West Ham
Arsenal tuli sittenkin
Arsenal oli äärimmäisen lähellä lisäkavennusta heti 46. minuutilla, kun Calum Chambers napautti Lacazetten vapaaksi. Ranskalaisen nosto ohitti Fabianskin helposti, mutta Issa Diop ehti siivoamaan pallon pois. Toisen puolikkaan alku oli pelkkää Arsenalin hyökkäystä, ja etenkin Martin Ödegaard rakenteli hurjalla itseluottamuksella. Irons-puolustus kesti osin onnellakin. Tunnin kohdalla tilanne oli 3-2. Arsenal pelasi vapaapotkun nopeasti, ja Chambers siirsi pallon luukulle. Craig Dawson ohjasi sen voimalla oman verkon perukoille. 65 minuutilla Kieran Tierney oli onnekas siivotessaan samalla liu’ulla pallon omalla rankkarialueellaan sekä Bowenin että Antonion jaloista. Ottelussa todella oli edelleen eloa. Parikymmentä minuuttia ennen loppua nähtiin vaihtoja molemmilta joukkueilta; sisään hyvin eri tyyppiset nimet. Isäntien veteraani Mark Noble tuli kentälle samaan aikaan kuin vieraitten komeetta Emile Smith Rowe. Myös Nicolas Pépé sai minuutteja, tullen Bukayo Sakan tilalle. Nyt oli jälleen West Hamin maali todella lähellä pariin otteeseen. Jälkimmäisessä tilanteessa Saïd Benrahma nousi oikealta upeasti, ja Antonio pääsi jatkamaan – tolppaan. Arsenalin jakson alun myllytys tuntui vieneen virtaa, ja vaikka vaihtoja tehtiin, ei joukkue enää saanut vastaavaa vyöryä aikaan. Pierre-Emerick Aubameyang vaihdettiin 81. minuutilla mitä ilmeisimmin juuri tästä syystä Gabriel Martinelli. Brasilialaisteini ei ollut ehtinyt kunnolla kentälle, ennen kuin Lacazette tasoitti pelin lukuihin 3-3. Pépé antoi loistopallon luukulle, ja hyökkääjä pääsi puskemaan sydämensä kyllyydestä. Pelattiin lisäajan viimeistä minuuttia, kun West Ham sai vapaapotkun hyvästä paikasta, ja sai vielä vaaratilanteen aikaan. Kuusi maalia oli tänään kuitenkin tarpeeksi.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
