Yhden kaikkien aikojen maaleista tehnyt englantilaislegenda Frank Worthington on kuollut – Gary Linekerilta upea viesti: ”Kaunis jalkapalloilija”
Kuva: Getty Images
Entinen englantilaisjalkapalloilija Frank Worthington on kuollut 72-vuotiaana pitkän sairauden jälkeen.
Worthginton nukkui pois sairaalassa maanantaina. Asiasta kertoi tiistaina Worthingtonin perhe.
Worthington ehti pelaajaurallaan pelata neljällä eri vuosikymmenellä, 1960-, 70-, 80- sekä 90-luvulla. Parhaiten hänet muistetaan muun muassa Huddersfieldin ja Leicesterin paidasta, mutta hyökkääjä ehti edustaa myös esimerkiksi Leedsiä, Sunderlandia, Southamptonia sekä Brightonia.
Worthginton pelasi myös kahdeksan maaottelua Englannin paidassa. Hyökkääjä teki kaksi maalia maajoukkueessa. Worthington muistetaan myös Tranmere Roversin pelaajamanagerina vuosilta 1985-87.
Entinen joukkuekaveri Gary Lineker julkaisi Twitterissä kunnioittavan viestin Worthingtonista. Lineker teki nousua Leicesterin junioreista edustusjoukkueeseen, kun Worthington pelasi parhaita vuosiaan Ketuissa.
– Todella surullista kuulla, että Frank Worthington on menehtynyt. Hän oli minun lapsuuden idolini, kun hän pelasi Leicesterissä. Kaunis jalkapalloilija, oman tiensä kulkija ja upea persoona, joka oli niin kiltti tällaiselle nuorelle oppipojalle, kun liityin joukkueeseen, Lineker kirjoittaa.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Profoundly saddened to hear that Frank Worthington has died. He was my boyhood hero when he was at @LCFC. A beautiful footballer, a maverick and a wonderful character who was so kind to this young apprentice when he joined the club. RIP Frank (Elvis).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista