Englannin U21-maajoukkue kyntää syvällä EM-kisoissa – ”Meillä on vielä matemaattinen mahdollisuus”
Kuva: Getty Images
Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkue on ajautunut tiukkaan paikkaan ikäluokkansa EM-kisoissa hävittyään kaksi ensimmäistä lohko-otteluaan.
Ensin tuli 0-1-tappio Sveitsille, ja sunnuntaina Portugali oli vahvempi maalein 2-0. Jälkimmäisessä tappiossa Englanti ei saanut aikaiseksi yhtään laukausta kohti maalia.
Jotta Englannilla olisi edes sauma päästä jatkoon, sen on pakko voittaa Kroatia ja toivottava, että Portugali lyö Sveitsin. Siinäkin tapauksessa jatkopaikka ratkeaisi keskinäisellä vertailulla Englannin, Kroatian ja Sveitsin välillä.
Lohkon viimeiset ottelut pelataan tulevana keskiviikkona.
Englannin alle 21-vuotiaiden päävalmentaja Aidy Boothroyd ei ole vielä heittänyt pyyhettä kehään.
– Tämä on todella iso pettymys. Vastustajalle (Portugalille) on annettava kunniaa. Heillä on todella hyvä joukkue ja me saimme heidät vastaan heidän hyvänä päivänä, kommentoi Boothroyd sunnuntaina Sky Sportsille.
– Meillä on vielä matemaattinen mahdollisuus päästä jatkoon ja me aiomme taistella loppuun asti. Olemme tulleet tänne pelaamaan kolme ottelua ja niin me aiomme tehdä. Halusimme mennä viimeiseen lohkopeliin siten, että jatkopaikka on omissa käsissämme, mutta nyt se ei ole niin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä

- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”