Man Unitedilla kova kilpailutilanne – huippuhankinta jämähtänyt penkille: ”Joukkue hyötyy siitä”
Kuva: Getty Images
Manchester United vahvisti lokakuussa puolustuslinjaansa hankkimalla vasempana laitapuolustajana viihtyvän Alex Tellesin FC Portosta 15 miljoonalla eurolla.
28-vuotiaalla Tellesillä oli allaan loistava kausi portugalilaisseurassa, jonka myötä hän oli noussut myös Brasilian maajoukkueeseen.
Moni odotti Tellesin nappaavan heti kättelyssä avauskokoonpanopaikan Man Unitedissa, mutta toisin kävi.
Brassipuolustajan saavuttua seuraan Luke Shaw nosti tasoaan huimalla tavalla, eikä Telles ole päässyt pelaamaan Valioliigassa kuin seitsemän ottelua. Voisi kuvitella, että Telles olisi pettynyt rooliinsa uudessa joukkueessaan, mutta näin ei kuitenkaan ole.
Telles kertoi tällä viikolla, että hän nauttii kilpailutilanteesta Shaw’n kanssa ja on iloinen englantilaispuolustajan tasonnostosta.
– Siitä lähtien, kun olen saapunut tänne, olen työskennellyt niin kovasti kuin pystyn ja olen tehnyt kaikkeni osoittaakseni ansaitsevani olla täällä. Luulen, että olen myös tehnyt sen, Telles kertoi Man Unitedin verkkosivuilla.
[readmore from=Manchester-United]
– Samaan aikaan olen todella iloinen Luke Shaw’sta, joka on ottanut suuren edistysaskeleen ja pelannut todella hyvin. Hän harjoittelee todella hyvin ja on pelannut erinomaisesti myös otteluissa.
– Me molemmat motivoimme toisiamme. Työnnämme toisiamme eteenpäin ja autamme toisiamme.
– Kun sinulla on tällainen kilpailutilanne, joukkue hyötyy siitä. Man United on tämän kilpailutilanteen voittaja.
Telles on pelannut kuluvan kauden aikana yhteensä 17 ottelua. Viime kaudella Portossa 13 maalia tehneen brassipuolustajan maalitili on vielä Unitedissa avaamatta, mutta syöttötilastoihin hän on kirjauttanut nimensä kolme kertaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa