Kaataako Everton Spursin jo kolmannen kerran tällä kaudella? Perjantai-illan valioliigapelissä kovat panokset
Kuva: Getty Images
Perjantai-iltana kello 22 Suomen aikaa käynnistyvässä Everton-Tottenham -ottelussa on isot panokset. Joukkueet lähtevät taistoon valioliigataulukon sijoilta seitsemän ja kahdeksan, eikä Spurs ole pelin enemmän pelattuaankaan kuin yhden pisteen edellä Toffeesia. Kummankin silmissä siintävät vielä europelipaikat.
Everton pudotti Tottenhamin kaksi kuukautta sitten FA Cupista, peräti yhdeksän maalin ottelussa. Lontoossa pelatussa, aiemmassa valioliigapelissä puolestaan Richarlison oli ainoa maalintekijä – liverpoolilaiset hakevat siis täyttä tyrmäystä vastustajastaan kauden osalta.
– Meillä on tässä pelissä mahdollisuus esittää iso statement, ja ohittaa Tottenham kisassa kohti korkeampia sijoja, sanoo viime viikolla 100. Everton-starttinsa saanut Tom Davies.
– Europelit ovat meille tärkeä asia, ja jos voimme yltää Mestarien liigaan, niin sinne todella haluamme.
Joukkue aloittaa perjantaina otteluputken, jossa kaikki sen vastustajat ovat lähellä sarjataulukossa. Spurin kohtaamisen jälkeen edessä ovat vieraspelit Arsenalia ja West Hamia vastaan, sekä kotiottelu Aston Villan isäntänä.
– Se joukkue, joka saa nyt hyvän putken aikaiseksi, palkitaan paikalla kuuden parhaan joukossa.
Lähde: Everton
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta