UEFA:n presidentti lähetti tiukan viestin Valioliigan suurseurojen omistajille: ”Vielä on aikaa muuttaa mieltään”
Kuva: Getty Images
Jalkapallomaailman ykköspuheenaihe on ollut viime päivien aikana Euroopan Superliiga. Mukaan on tähän mennessä ilmoittautunut 12 joukkuetta, joista kuusi tulee Valioliigasta.
Raha-ahneiden seuraomistajien kyhäilemää uutta seurajoukkuekilpailua pidetään kuoliniskuna jalkapallolle, mikä on totta kai herättänyt valtavaa kohua.
Euroopan Superliigaa vastaan ovat asettuneet likipitäen kaikki. Entiset ja nykyiset pelaajat ovat osoittaneet pettymyksensä asiasta. Seurojen kannattajat ovat jo nyt protestoineet laajalti. Mellakoilta ollaan toistaiseksi säästytty, mutta niitä ja paljon muuta on luvassa, mikäli kilpailu toden totta toteutuu.
UEFA:n presidentti Aleksander Ceferin lähetti tiistaina valioliigaseurojen omistajille tiukan viestin, jossa hän tarjosi seuroille uutta mahdollisuutta. Ceferin kertoi, että seuroilla on ”vielä aikaa muuttaa mieltään”.
– Haluaisin puhua joidenkin englantilaisten seurojen omistajille, Ceferin sanoi.
– Sanoisin heille: ”Herra, teit valtavan virheen. Jotkut sanovat, että se on ahneutta, toiset pitävät sitä halveksivana, ylimielisenä, ja nenäkkäänä Englannin jalkapallokulttuuria kohtaan. Mutta sillä ei todellakaan ole väliä. Tärkeää on, että sinulla on vielä aikaa muuttaa mieltäsi. Kaikki tekevät virheitä. Englantilaiset fanit ansaitsevat sinun korjaavan virheesi. He ansaitsevat kunnioituksen.”
LUE MYÖS:
- Liverpoolin James Milner latasi suorat sanat Euroopan Superliigasta – muistutti samalla yhdestä asiasta
-
Euroopan Superliiga aiheuttaa huolta valioliigapelaajien keskuudessa – ”Olemme shokissa!”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kai Havertz lähenee pelikuntoa – mukana jo tänään?
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Arsenal-tähti lähenee pelikuntoa – kysymysmerkki ennen Brighton-ottelua
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen