Jamie Carragher toivoo Liverpoolilta kovaa ratkaisua: ”On mentävä eteenpäin”
Kuva: Getty Images
Liverpool-legenda Jamie Carragher sanoo, että Mohamed Salahin, Sadio Manén ja Roberto Firminon muodostaman hyökkäyskolmikon aika on tullut päätökseensä.
Carragherin mielestä kolmikko ei enää kylvä samanlaista kauhua vastustajissa kuin aiemmin, eikä se tuota enää tehoja samalla tavalla kuin ennen. Salah on tehtaillut Valioliigassa tällä kaudella 20 osumaa, mutta Manén saldo on jäänyt kahdeksaan ja Firminon kuuteen.
Sky Sportsille aihetta kommentoinut Carragher sanoi, että huonoa virettä ei voi enää käyttää syynä kolmikon toimimattomuuteen.
– Ihmiset puhuvat Liverpoolin toppariongelmista, mutta heidän isoin ongelmansa on kentän toisessa päädyssä. Me tiedämme, että Virgil van Dijk ja Joe Gomez palaavat ensi kaudeksi. Liverpoolin kuuluisa hyökköyskolmikko on on yhä siellä, ansaitusti.
– He ovat lisänneet ryhmäänsä Diogo Jotan, joka on auttanut muutamalla maalilla, mutta kuten sanoin puoli vuotta sitten: hyökkäyskolmikko on hajotettava, koska mikään hyökkäyskolmikko ei ole ikinä yhdessä näin pitkään.
– Kun katsoo entisiä suuria hyökkäyskumppanuuksia, ne kestävät yleensä noin kolme vuotta, ja sitten siirrytään eteenpäin. Liverpoolin kolmikko on ollut yhdessä neljä tai viisi vuotta, joten se on hajotettava kesällä.
– Siihen Liverpoolin on investoitava, kuten myös topparin paikalle. Tilanne on itse asiassa varsin samanlainen kuin Manchester Unitedilla, mutta siihen Liverpoolin on käytettävä rahaa.
– Liverpoolin hyökkäyskolmikko on ollut uskomaton, mutta se vain on tullut sihen pisteeseen, että jotain muuta tarvitaan. On mentävä eteenpäin, eikä lisäkilpailu hyökkäyspäässä olisi pahaksi.
LUE MYÖS:
- Kaappaako Arsenal huippupuolustajan Valioliiga-kisaajien nenien edestä?
- Entiseltä Manchester Unitedin managerilta kova syytös – omat potkut Cityn vika
- Athletic: Lisandro Martínez haluaa jättää Man Unitedin
- ”Kestää odotettua pidempään” – Liverpool-valmentaja otti kantaa pelaajansa loukkaantumiseen
- Jadon Sancho neuvottelee siirrosta La Ligaan
- Arsenal-pelurilta kovaa puhetta tavoitteista
- Andoni Iraola ylisti hattutemppusankaria: ”Koko ajan uhka”
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- ”Kestää odotettua pidempään” – Liverpool-valmentaja otti kantaa pelaajansa loukkaantumiseen
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen
- Athletic: Lisandro Martínez haluaa jättää Man Unitedin
- Entiseltä Manchester Unitedin managerilta kova syytös – omat potkut Cityn vika
- Jadon Sancho neuvottelee siirrosta La Ligaan
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Teamtalk: Bournemouth tarjosi tähdelleen jättisopimusta – sai kieltävän vastauksen
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset