BBC: Tässä Valioliigaan nousevan Norwichin kaksi ensimmäistä pelaajahankintaa
Kuva: Getty Images
Englannin Mestaruussarjan näytöstyyliin voittanut Norwich on tehnyt kaksi pelaajahankintaa, kertoo BBC.
Valioliigaan paluun tekevä Norwich on kiinnittänyt ensi kauden miehistöönsä kaksi puolustajaa: Ben Gibsonin sekä Dimitris Giannoulisin.
28-vuotias Gibson on Burnleyn sopimuspelaaja, joka pelasi kuluvan kauden lainalla Norwichissa. Englantilaistoppari esiintyi Kanarialintujen riveissä 29 ottelussa ennen kuin hän loukkaantui maaliskuussa.
[readmore from=Norwich]
25-vuotias Giannoulis siirtyi Norwichiin tammikuussa puolen vuoden mittaisella lainasopimuksella PAOK:sta. Vasempana laitapuolustajana viihtyvä kreikkalainen vakiinnutti paikkansa nopeasti Norwichin avauskokoonpanossa ja on pelannut ennen viikonlopun päätöskierrosta 15 ottelua.
Molempien pelaajien lainasopimukseen sisältyi pykälä, jonka mukaan Norwichin on tehtävä lainasta pysyvä, mikäli se nousee Valioliigaan.
BBC:n mukaan Norwich maksaa Gibsonista Burnleylle noin 9 miljoonaa euroa ja Giannoulisista PAOK:lle 7,5 miljoonaa euroa. Norwichin odotetaan vahvistavan pelaajakaupat 1. heinäkuuta, eli heti sen jälkeen, kun pelaajien lainasopimukset päättyvät.
LUE MYÖS:
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen