ESPN: Atlético Madridin huippuvahti Jan Oblak kiinnostunut siirrosta Valioliigan suurseuraan

Atlético Madridin maalivahti Jan Oblak olisi halukas siirtymään tänä kesänä Valioliigaan.
ESPN:n saamien tietojen mukaan huipputorjujan edustajat ottavat parhaillaan selvää ”Big Six” -seurojen mahdollisesta kiinnostuksesta 28-vuotiasta slovenialaista kohtaan.
Oblakin sopimus Atléticon kanssa on voimassa vielä kaksi vuotta ja siihen sisältyy peräti 120 miljoonan euron ulosostoklausuuli.
Madridilaisseura ei ole aiemmin suostunut kauppaamaan ykköstorjujaansa senttiäkään halvemmalla, mutta taloudelliset paineet saattavat pakottaa seurajohdon harkitsemaan mitä tahansa vakavaa tarjousta.
Manchester United on yksi useista seuroista, joille Oblakin edustajat ovat välittäneet tiedon maalivahdin kiinnostuksesta pelata ensi kaudella Englannissa.
[readmore from=Siirtouutiset]
Jos Oblak siirtyisi Old Traffordille, saattaisi David De Gea palata Atlético Madridiin hänen tilalleen. Espanjalaistorjuja on lipsahtanut Dean Hendersonin alapuolelle Ole Gunnar Solskjærin nokkimisjärjestyksessä ja tekee päätöksen tulevaisuudestaan kauden lopulla.
Valioliigan muilla suurseuroilla ei puolestaan liene tarvetta uudelle huippuluokan maalivahdille tällä hetkellä. Manchester City ja Liverpool ovat tyytyväisiä brassivahteihinsa Edersoniin ja Alissoniin, kun taas Edouard Mendy on vakuuttanut Chelseassa.
Tottenhamilla ja Arsenalilla ei sen sijaan uskota olevan varaa tehdä suuria tarjouksia Oblakista. Voi täten olla, ettei slovenialaista nähdä ainakaan vielä ensi kaudella Englannin kentillä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin