Liverpoolin pitkäaikainen luottopelaaja lähtökuopissa – agentti yrittää saada siirtoa Bayern Müncheniin
Liverpoolin keskikenttäpelaaja Georginio Wijnaldumista on tulossa kesällä vapaa agentti.
Liverpoolia vuodesta 2016 lähtien edustaneen Wijnaldumin, 30, sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen eikä jatkosopimusta liene luvassa.
Hollannin maajoukkuepelaajan perässä on kesällä varmasti lukuisia seuroja, sillä hänestä ei tarvitse maksaa siirtokorvausta. Jo viime kesänä hänet yhdistettiin vahvasti Barcelonaan ja siirtohuhut ovat velloneet vielä viime kuukausien aikana.
Wijnaldumin agentti Humphry Nijman kertoi kuitenkin tällä viikolla SPORT1:n haastattelussa, että hän odottelee seuroilta tarjouksia – erityisesti yhdeltä tietyltä seuralta.
[readmore from=Liverpool]
– Wijnaldum on saatavilla ilmaiseksi ja pidämme kaikki vaihtoehdot avoinna, Nijman kertoi.
– Bayern München on loistava seura. Jos olette kiinnostuneita hänestä, ottakaa rohkeasti yhteyttä meihin.
Wijnaldum on ollut Jürgen Kloppin luotsaaman Liverpoolin luottopelaajia jo usean vuoden ajan. Tällä kaudella hollantilaispelaaja on saanut vastuuta 46 ottelussa ja tehnyt niissä kolme maalia.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Sky: Liverpoolin Alisson viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Tottenhamin apuvalmentaja siirtymässä Anderlechtin peräsimeen
- Manchester City haluaa hankkia espanjalaistähden tammikuun siirtoikkunassa
- Jack Grealish perusteli miksi hänen olisi pitänyt kuulua Englannin EM-kisajoukkueeseen: ”Minun oli vaikea katsoa kisapelejä”
- Jürgen Klopp palaa jalkapallon pariin – päätyi mielenkiintoiseen pestiin
- Manchester Unitedin tuorein loukkaantuminen vahvistettiin – ”Muutama viikko sivussa”
- Valioliigapuolustaja loukkaantui astioita tiskatessa
- Man City menettää yhden tärkeimmistä palasistaan – korvaaja jo tiedossa?
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- Man Unitedille huonoja uutisia – peräti kolme pelaajaa sivuun maajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- MEN: Man Unitedilla jo ehdokas Erik ten Hagin korvaajaksi
- Man Unitedille huonoja uutisia – peräti kolme pelaajaa sivuun maajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi
- Näkökulma: Pep Guardiolan suuruus näkyy jo uudella tavalla – oppipojista uusi huippuvalmentajien aalto
- Ange Postecoglou laukoi suorat sanat Tottenhamin nöyryyttävästä tappiosta
- Asiantuntija hämmästeli Marcus Rashfordin kuritonta temppua – ”Sen olisi pitänyt olla punainen”
- Aston Villan alkukauden hahmolle jatkosopimus
- Fulham-tähti kutsuttiin Brasilian maajoukkueeseen
- Arsenal-tähti sivuun maajoukkuepeleistä
- Ikäviä loukkaantumisia Aston Villan ja Manchester Unitedin taistossa – Chelsea pudotti pisteitä kotona