Sam Allardyce pöyristyi Liverpool-tappion ”pirullisista” tuomaripäätöksistä: ”Jürgen Klopp on onnekas mies ja tietää sen itsekin”

West Bromwichin manageri Sam Allardyce leimasi Jürgen Kloppin ”onnekkaaksi mieheksi”, kun Liverpool onnistui hakemaan dramaattisen 2–1-voiton The Hawthornsilta sunnuntai-iltana.
Ottelu sai suorastaan käsittämättömän lopun, kun Liverpoolin maalivahti Alisson puski kamppailun voittomaalin lisäajan viimeisillä hetkillä. Allardycen mielestä erotuomari Mike Dean petti West Bromin kuitenkin pahemman kerran kahdella kyseenalaisella päätöksellään.
– Te tiedätte millainen Jürgen Klopp on. Hän ajattelee olevansa aina oikeassa, eikö? Hän on aina oikeassa, joten ehkä minäkin olen tänään, aloitti Allardyce ottelua seuranneen lehdistötilaisuuden.
– Hän on onnekas mies tänään ja hän tietää sen itsekin.
Allardyce oli vihainen etenkin siitä, miten Kyle Bartleyn johtomaali hylättiin toisella puoliajalla, koska paitsioasemassa seisseen Matt Phillipsin tulkittiin peittäneen Alissonin näkökenttää.
– Ei ole mitenkään mahdollista, että maalivahti – Phillips tiellään tai ei – olisi torjunut sitä palloa, jatkoi Allardyce.
– Jos Stockley Parkilta sanotaan, että tämä oli oikea päätös, niin se on täyttä hölynpölyä. Jos erotuomari tai avustava hylkäsi maalin, olisi se häpeällistä. Tilanteessa ei ollut minkäänlaista vaikutusta maalivahtiin. Se on hämmentävää!
– Erotuomarin pitäisi tietää säännöt. Häneltä meni tämä pieleen. Voin vain todeta, miten pettynyt olen siihen, että näin kokenut erotuomari voi tehdä tällaisen virheen. Se meni yli ymmärrykseni. Se on pirullista.
Toinen Allardycea suututtanut tuomaripäätös oli Mohamed Salahin tasoitusosumaa edeltänyt tilanne.
[readmore from=Liverpool]
Dean päätti antaa Liverpoolille vapaapotkun törmättyään Fabinhon kanssa kesken pelin. Erikoistilanteen jälkeen Liverpool onnistui tasoittamaan lukemat 1–1:een. Allardycen mielestä Deanin olisi pitänyt jatkaa peliä tuomaripallolla eikä vapaapotkulla.
– Sen olisi pitänyt olla tuomaripallo eikä vapaapotku. Se oli täydellinen munaus [erotuomarilta], ainakin jos sääntökirjaa on tarkoitus noudattaa, jatkoi Allardyce.
– Tuomaripäätökset menivät kahdesti meitä vastaan, mikä on pääsyy sille, ettemme saaneet kolme pistettä. On hankala niellä viimeisten sekuntien tappiota, mutta suurin pettymys minulle on nämä kaksi tuomiota. Tyrmistyttävää, mikä on muuten vähättelyä.
Lähteet: Daily Mail, Birmingham Live
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa